Porvoon kaupungin suomenkieliset perusopetus- ja lukiokoulutuspalvelut hakee kouluvalmentajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.8.2024 alkaen. Ensisijainen sijoituspaikka on Peipon koulu.
Porvoo on lapsiystävällinen kaupunki, jossa tehdään suunnitelmallista kehitystyötä kasvun ja oppimisen polulla varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Sujuva arki tarkoittaa meille perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa panostamista hyvinvointiin, osallisuuteen ja vuorovaikutukselliseen toimintakulttuuriin.
Meille on tärkeää hyvät oppimisen edellytykset. Porvoon kaupunki tarjoaa hyvät mahdollisuudet laadukkaan perusopetuksen toteuttamiseen monipuolisissa oppimisympäristöissä ja uudistetuissa koulurakennuksissa. Me panostamme myös työhyvinvointiin ja kehitämme johtamistapoja.
Tule mukaan tekemään tulevaisuuden työtä!
Peipon koulu on noin 330 oppilaan alakoulu, jossa toimivat vuosiluokat 1-6. Koulussamme on myös kolme pienluokkaa ja kaksi valmistavaa luokkaa. Peipon koulu on monikulttuurinen koulu, jossa kansainvälisyys nähdään rikkautetna. Yhteisöllisyys ja turvallisuus ovat koulumme peruskivi: Huomaame hyvän: Kehumme, kiitämme ja kannustamme. Pedagogisena johtoajatuksena siis positiivisuus- ja vahvuuspedagogiikka.
Peipon koulussa työskentelee päivittäin 50 henkilökunnan jäsentä. Koulussa on hyvä yhteishenki: koulun arki muodostuu yhteisestä tekemisestä huumorilla täydennettynä.
Tule joukkoomme kouluvalmentajaksi!
Kelpoisuusehtona soveltuva alan koulutus.
Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä: - erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja - oppilaslähtöistä ja positiivisen pedagogiikan mukaista työtapaa - kokemusta toimia kuraattorin työparina - taitoa kehittää yhteisöllistä hyvinvointia, oppilaiden sosiaalisiataitoja sekä kykyä jalkautua oppilaiden keskuuteen - hyviä ryhmänhallintataitoja
Lisäksi katsomme eduksi: - joustavuutta, muuntautumiskykyä ja kykä ratkaista ongelmatilanteita - valmiuden oman osaamisen ja ammattitaidon kehittämiseen - hyvät tieto- ja viestintäteknologiset taidot
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan.
Valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.
Lähetä hakemuksesi 8.4.2024 klo 15 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta.
Lisätietoja antaa rehtori Kari Rönkkö puh. 040 132 0097,