Itä-Uudenmaan poliisilaitos
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Tehtävään ei ole säädettyjä kelpoisuusehtoja.
Hakijalta odotamme
Hakijan pitää olla opiskelija.
Tehtävien hoitamisessa tarvitaan aktiivista ja oma-aloitteista työotetta, erinomaista kirjallista ilmaisutaitoa, huolellisuutta ja
hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtävissä tarvitaan monipuolista oikeustieteellistä osaamista, minkä vuoksi parhaat
edellytykset tehtävän menestyksekkäälle hoitamiselle antaa riittävän pitkälle edenneet oikeustieteelliset opinnot.
Eduksi voidaan lukea esimerkiksi opinnoista tai työkokemuksesta ilmenevä kiinnostus rikos- ja prosessioikeutta tai
yleisemmin viranomaistoimintaa kohtaan. Eduksi voidaan lukea myös opintomenestys sekä suoritettujen opintopisteiden
kokonaismäärä.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme kattavan työterveyshuollon sekä työnantajan osittain tukeman työpaikkaruokailun (ePassi). Työtehtävän
luonteesta riippuen työntekijällämme on mahdollisuus joustaviin työaikamuotoihin. Panostamme henkilöstömme
hyvinvointiin mm. järjestämällä virkistys- ja liikuntatilaisuuksia sekä luomalla mahdollisuudet työkunnon ylläpitoon. Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Turvallisuusselvitys sisältää myös ulkomaansidonnaisuuksien selvittämisen.
Yhteystietomme
Jari Vuorenpää
Poliisilakimies
0295 435 395
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos
Itä-Uudenmaan poliisilaitos
PL 98
01301 Vantaa
Työnantaja
Poliisissa eri alojen ammattilaiset tekevät yhteiskunnan turvallisuuteen vaikuttavaa työtä. Monipuolisessa ja laajassa organisaatiossamme on erilaisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittymiseen. Meidän toimintaamme ohjaavat eettiset periaatteet, minkä lisäksi olemme arvojemme mukaisesti palvelevia, oikeudenmukaisia, osaavia ja pidämme huolta henkilöstömme hyvinvoinnista.
Jokainen meistä vaikuttaa siihen, että poliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina. Itä-Uudenmaan poliisilaitos on yksi Suomen vilkkaimmista paikallispoliisilaitoksista. Toimimme viidentoista kaupungin ja kunnan alueella Vantaalta Mäntsälään ja Nurmijärveltä Loviisaan. Alueemme erityispiirteitä ovat vahva kaupungistuminen, maan vilkkaimmat valtaväylät, lentoasema Helsinki-Vantaa, Kilpilahden öljyjalostamo ja Loviisan ydinvoimala. Toimintaympäristömme muuttuu jatkuvasti, ja meidän on muututtava sen mukana.
Arvostamme uusia näkökulmia, halua kehittyä ja kehittää sekä kykyä kohdata palvelevalla asenteella niin asukkaat kuin sidosryhmien edustajat. Laitoksellamme on noin 840 työntekijää, jotka turvaavat alueellamme asuvan lähes 600 000 ihmisen arkea. Kohtaamme heitä valvoessamme järjestystä ja turvallisuutta, tutkiessamme rikoksia ja käsitellessämme lupa-asioita. Toimialueeltamme löytyy niin vilkkaita kasvukeskuksia kuin vehreitä maaseutukuntia, mikä vaatii meiltä kykyä ratkoa monenlaisia turvallisuusilmiöitä.
Itä-Uudenmaan poliisilaitos tarjoaa oppeja turvallisuus-viranomaisen toiminnasta ja ammatillista kasvua niin poliisi- kuin siviilitehtävissä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle on rakenteilla kokonaan uusi pääpoliisi-asema Jokiniemeen, pääradan varteen, hyvien kulkuyhteyksien päähän. Pääpoliisiasemahankkeen mukana ensimmäisenä valmistuu poliisivankila, jonka käyttöönotto on alustavien suunnitelmien mukaan alkuvuodesta 2024.
Sijainti
Vantaa
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Ratatie 11 c
01300 Vantaa
Tutustu työnantajaan Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot
kuuluvaa opintojaksoa.
Haastatteluun kutsuttavilta opiskelijoilta tarvitsemme virallisen opintosuoritusotteen, jotta voimme selvittää opintojen
vaiheen ja määritellä palkan. Lisäksi tarvitsemme kirjoillaolotodistuksen, jos läsnäolo lukukaudelle ei selviä
opintosuoritusotteesta.
Hae työpaikkaa