Yhtiö

Pirkanmaan HyvinvointialueKatso lisää

addressOsoiteKuhmoinen, Pirkanmaa
KategoriaTerveydenhuolto

Työnkuvaus

"Meille tykätään tulla töihin, koska meidän asiakkaamme ovat ihan huippu tyyppejä! Heidät on helppo saada innostumaan erilaisista aktiviteeteistä. Työnteko ei tunnu työnteolta, kun voit vaikka lähteä asiakkaiden kanssa mustikkametsään tai käydä hakemassa lähikaupasta aineet unelmatortun tekoa varten. Yhteistyössä on voimaa!"
Etsimme työyhteisöömme aurinkoisia osaajia, jotka eivät pelkää monipuolista ohjaus- ja hoitotyötä, vaan ottaa sen vastaan hymyssä suin! Kesäsijaisena tehtäviisi kuuluu asukkaiden päivittäisten toimintojen ohjaaminen, perushoitotyö, lääkehoito sekä kotitaloustehtävät. Työssäsi voit hyödyntää omia kiinnostuksen kohteitasi ja vahvuuksiasi, esim. harrastuksiasi, sillä meidän asiakkaamme lähtevät innolla mukaan kaikkeen toimintaan! Meillä vain mielikuvitus on rajana, voimme tehdä retkiä kaupungille, luontoon tai vaikkapa rannalle jätskille. Sateen sattuessa voimme askarrella, leipoa ja tehdä ruokaa tai järjestää erilaisia viriketuokioita.
Kerrothan meille, missä yksiköissämme haluaisit työskennellä! Tarjoamme kesätöitä seuraavissa yksiköissä:
AKAA: Sipilänkoti, Ajulantupa ja Savolankoti
KANGASALA: Juhanankartano, Kaarinakodit ja Kuussalonki
LEMPÄÄLÄ: Kotikylä, Kultasiipi ja Pesäpuu
VALKEAKOSKI: Pastellinkoti ja Vaahterakoti
KUHMOINEN: Päijäläkoti
HÄMEENKYRÖ: Jaakonkoti ja Tunturin ryhmäkoti
YLÖJÄRVI: Juuritie ja Nummikoti
SASTAMALA: Sepänkodit
PIRKKALA: Silvonrinne
TAMPERE: Hälläpyöränkoti, Härmälänranta, Vuorenkilpi, Puuwilla ja Rantaraitti
"Meille tykätään tulla töihin, koska meillä jokainen ohjaaja saa loistaa omien vahvuuksiensa kautta! Osaat sitten leipoa, laulaa, askarrella tai keksiä mitä innostavimpia liikuntatuokioita, pääset varmasti toteuttamaan itseäsi ohjaajana juuri omassa jutussasi.\"
Joukkoomme sopii nimikesuojattu lähihoitaja tai lähihoitajaopiskelija, jolla on 100 osaamispistettä ja lääkehoito suoritettuna. Sijaisuudessa voi toimia myös muun soveltuvan sosiaali- ja/tai terveydenhuollon koulutuksen suorittanut henkilö, esim. sairaanhoitaja-, fysioterapeutti-, sosionomi tai kuntouksen ohjaaja tai opiskelija, jolla on vähintään 60 opintopistettä ja riittävä osaaminen.
Asiakastyössä tarvitset sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä LOVE-lääkehoidon verkkotestin hyväksyttyä suorittamista, vaaditut kurssit voit suorittaa sijaisuuden alkaessa. Asiakaslähtöinen ajattelutapasi, hyvät vuorovaikutustaitosi ja kehittämismyönteisyytesi antavat erinomaisen pohjan onnistua työssä. Arvostamme kokemusta kehitysvammaisten parissa työskentelystä, mutta se ei ole välttämättömyys, sillä luonnollisesti perehdytämme sinut tehtävääsi. Saat työyhteisön tuen myös varsinaisen perehdytysjakson jälkeen. Ennen kaikkea olet oma itsesi ja tuot työyhteisöömme positiivista energiaa. Huumorintajusta ei ole haittaa - päinvastoin!
Meillä on kesäsijaisuuksia tarjolla 1.5. - 30.9.2024 väliselle ajalle. Voimme myös räätälöidä tilanteeseesi sopivan pätkän kesätyötä. Kesäsijaisuuden koeaika on puolet sijaisuuden kestosta ja työaika on jaksotyö, kolmivuorotyö. Tehtävissä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa.
Tule meille työkaveriksi ja jätä hakemuksesi ilmoituksella olevasta painikkeesta. Kutsumme hakijat henkilökohtaisesti haastatteluun. Pidäthän puhelimen lähelläsi, sillä haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Toimithan siis nopeasti, sillä täytämme paikat heti sopivien hakijoiden löydyttyä. Muistathan, että voit hakeutua kesätöihin myös ottamalla suoraan yhteyttä haluamaasi yksikköön. Sydämen työnä ihminen - hae mukaan sykkeeseen!
Tutustu meihin somessa;
Facebook: Vapa asuminenpaivaaikainen Pirha
Instagram: @vapaasuminenpaivaaikainenpirha
Pirhan verkkosivuilla https://www.pirha.fi/web/guest/palvelut/vammaispalvelut/vammaisten-asuminen/kehitysvammaisten-asumispalvelut.

Palkka

2029-2442 €/kk, Kiinteä palkka | Fixed salary


Refer code: 224501. Pirkanmaan Hyvinvointialue - Edellisenä päivänä - 2024-03-23 07:37

Pirkanmaan Hyvinvointialue

Kuhmoinen, Pirkanmaa

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Kesätyö: Ohjaajia ja lähihoitajia Pirkanmaan vammaisten asumispalveluihin

Ohjaajia (lähihoitajia/alan opiskelijoita) KEIKKATYÖHÖN, Tampereen alue

Kvps Tukena Oy

Tampere, Pirkanmaa

2 kuukausia sitten - nähty

Kesätyö: Ohjaajia ja lähihoitajia Pirkanmaan vammaisten asumispalveluihin

Pirkanmaan Hyvinvointialue

Kuhmoinen, Pirkanmaa

2 kuukausia sitten - nähty