Rovaniemen kaupungin ruoka- ja puhtauspalveluissa on haettavana
Keittiömestarin toistaiseksi voimassa oleva toimi (9240035).
Rovaniemen kaupungin ruokapalveluissa valmistamme aterioita Kairatien tuotantokeittiössä ja 13 eri kuumennuskeittiössä sekä vastaamme eri puolilla kaupunkia sijaitsevissa yksiköissä tapahtuvista ruokapalveluun liittyvistä asiakaspalvelutehtävistä.
Keittiömestarin toimi on Rovaniemen kaupungin vuonna 2015 valmistuneessa tuotantokeittiössä Kairatiellä.
Hakijalta vaaditaan alan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotason koulutus ja työkokemusta tuotantokeittiön työvuoron työnjohtotehtävistä.
Keittiöalan ammattilainen, nyt on mahdollisuus päästä töihin nykyaikaisen tuotantokeittiön toisiaan tukevaan työyhteisöön kehittämään omalta osaltasi Rovaniemen kaupungin lasten- ja nuorten ruokapalveluja. Työ on päivätyötä maanantaista perjantaihin, mutta työssä on mahdollisuus osallistua myös kaupungin edustustilaisuuksien sekä erilaisten tapahtumien ruokapalvelujen toteuttamiseen.
Edellytykset tehtävässä onnistumiseen ovat alan koulutuksen lisäksi käytännön kokin taidot mielellään suuremmasta tuotantokeittiöstä, perus TVT-taidot, suunnittelu ja organisointitaidot, joustavuutta ja paineensietokykyä erilaisten yllättävien tilanteiden selvittämiseen sekä kestävyyttä toistotyössä sekä innostunutta ja positiivista asennetta työtehtäviin ja kykyä huomioida asiakkaiden toiminnan luonne.
Suuressa lähityöyhteisössä sekä erilaisten sidosryhmien kanssa toimiminen vaatii hyviä asiakaspalvelu- ja neuvottelutaitoja. Tehtävän myötä saat myös Rovaniemen kaupungin työntekijöiden hyvät ja monipuoliset henkilökuntaedut.
Hakijalta vaaditaan hygieniapassi.
Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Toimen tehtäväpalkka on 2406,14 € (KVTES:n mukainen).
Tointa haetaan jättämällä hakemus Rovaniemen kaupungin sähköiseen työnhakupalveluun osoitteessa www.rovaniemi.fi/rekry 2.4.2024 klo 15:00 mennessä.
Jos ei ole mahdollisuutta tehdä sähköistä hakemusta voi toimittaa kirjallisen hakemuksen Rovaniemen kaupunki, Ruoka- ja puhtauspalvelut, Palvelualuepäällikkö Hajnalka Kiss-Herttua, PL 1008, 96101 Rovaniemi. Kirjekuoreen ja hakemukseen on merkittävä haettavan toimen nimike. Hakuaika päättyy 2.4.2024 klo 15:00. Myöhässä tulevia hakemuksia ei voida ottaa huomioon.

Palkka
2406,14 €, Kiinteä palkka | Fixed salary