Haemme Autoilijan palveluihin juridista erityisasiantuntijaa toteuttamaan sekä kansalaisille että kumppaneillemme sujuvia tieliikenteen palveluita ajoneuvo- ja autoverotehtävissä sekä ajoneuvojen hankinta- ja muuntotukitehtävissä.
Päävastuualueenasi on Verotus -palvelukokonaisuuden säädösasioiden koordinointi. Tehtävässä painottuu asiantuntijoiden juridinen tuki. Tehtäviin sisältyy lainsäädännön valmisteluun sekä muihin strategisiin hankkeisiin osallistumista. Vastaat osaltasi toimintamme lainmukaisuudesta muun muassa ohjeistuksen ja päätösten laatua parantamalla sekä asiantuntijoita kouluttamalla. Lisäksi osallistut toimintamme kehittämiseen.
Teet työtä itsenäisesti, mutta yhtä luontevasti työskentelet osana verotus -palvelua kehittäen sisäisiä toimintamalleja ja huolehtien osaltasi palvelun yhteisistä tavoitteista. Vaikutat luontevasti asiakkaidemme ja sidosryhmiemme verkostoissa ja luonnollisesti myös Traficomin sisällä yhteistyötä tehden.
Valittu henkilö nimitetään erityisasiantuntijan virkaan.
Lisätietoja
http://www.traficom.fi
Hakijalta odotamme
Odotamme sinulta oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa (OTM/OTK), kehitysmyönteisyyttä sekä kykyä ja halukkuutta hoitaa laajaa, monipuolista ja kehittyvää tehtäväkokonaisuutta.
Vahvaksi eduksi luemme kokemuksen hallinto-, julkisuus- ja tietosuojalainsäädännöistä sekä lainsäädännön valmistelusta.
Olet työskentelyotteeltasi vastuullinen, tavoitteellinen ja ratkaisukeskeinen. Sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot, olet luonteeltasi tiimipelaaja ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Omaat kyvykkyyden ohjata toimintaa työyhteisössä. Olet tottunut tekstien ja esitysten kirjoittaja ja sinulla on hyvät tietotekniset valmiudet sekä vahva ja vaikuttava suullinen ilmaisutaito. Olet kokenut ja käytännönläheinen juridiikan kouluttaja.
Arvostamme aiempaa kokemusta verotukseen ja valtiontukiin liittyvistä tehtävistä.
Tarjoamme sinulle
Meillä on kehittämistä ja kehittymistä tukeva kulttuuri sekä monipuoliset henkilöstöedut kuten joustava työaika, kattava työterveyshuolto ja mahdollisuus tehdä töitä myös etänä. Vapaa-ajalla pääset nauttimaan liikunta- ja kulttuuriharrastuksista työnantajan tukemana. Lisäksi tuemme joukkoliikenteen käyttöä työmatkaedulla.Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Yhteystietomme
Katja Pulkkinen, p. 029 534 7273, etunimi.sukunimi@traficom.fi
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kirjaamo
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kirjaamo
PL 320
00059 Traficom
Työnantaja
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom varmistaa toimivat, turvalliset ja kohtuuhintaiset liikenteen ja viestinnän yhteydet ja palvelut Suomessa. Olemme myös palveleva lupa-, rekisteri- ja valvontaviranomainen. Ennakoimme muutoksia ja tuotamme tietoa päätöksenteon sekä kuluttajavalintojen tueksi. Tuemme tietoyhteiskunnan ja liikennejärjestelmän kestävää kehitystä sekä innovatiivisten palveluiden syntymistä. Traficomissa työskentelee yli 1000 asiantuntijaa 15 paikkakunnalla. Rovaniemellä meitä on yli 100.
Seuraa meitä viestipalvelu X:ssä @TraficomFinland ja @CERTFI (Kyberturvallisuuskeskus).
Sijainti
Rovaniemi
Voit tehdä työtä jossain seuraavista toimipisteistämme
Walleniuksenväylä 10 C
96100 Rovaniemi
Tutustu työnantajaan Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot