Yhtiö

Lidl SuomiKatso lisää

addressOsoiteEspoo, Uusimaa
type Työn muotoVakituinen, Etätyö
KategoriaKoulutus

Työnkuvaus

Oletko sinä uusi lidliläinen?

Etsimme nyt pääkonttorillemme numeroiden parissa viihtyvää raportointivelhoa osaksi palkkahallinnon tiimiämme. Tässä työssä saat täydellisen kattauksen kansainvälisen yhtiön HR-raportoinnin maailmasta, sillä työpäiväsi koostuvat datan käsittelystä palkkatiimimme sisäisten ja ulkoisten raporttien parissa. Pyörittelet siis palkkahallinnon lukuja, teet sujuvasti yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ja ennen kaikkea toimit tuikitärkeässä roolissa vastaamassa HR-raportoinnin teknisestä toteutuksesta!

Pähkinänkuoressa sanottuna, tässä tehtävässä tuotat sidosryhmillemme SAP HR -järjestelmän pohjalta erilaisia raportteja. Yksi tärkeimmistä sidosryhmistäsi on muun muassa controlling-osastomme, jolle tuotat raportteja kuukausittain. Lisäksi hyppäät raportointijärjestelmämme pääkäyttäjäksi, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että vastaat järjestelmään liittyvästä testauksesta ja kehityksestä yhteistyössä kansainvälisen emoyhtiömme kanssa. Toimit myös osastomme yhteyshenkilönä raportointia koskevissa asioissa ja teet tiivistä yhteistyötä palkanlaskennan pääkäyttäjämme kanssa. Työarkesi rakentuu viikoittaisista rutiineista sekä ad hoc -raportointipyynnöistä, ja sinulla on mahdollista aikatauluttaa työpäiviäsi varsin itsenäisesti - meille tärkeintä on, että viet sovitut tehtävät ajallaan maaliin.
Tehtävä on vakituinen ja toivomme, että voisit aloittaa työt mahdollisimman pian. Toimipisteesi sijaitsee pääkonttorillamme Espoon Niittykummussa ja tiimi tapaa toisiaan viikoittain toimistolla, mutta voit työskennellä alun perehdytyksen jälkeen myös joustavasti etänä.

Tällaisia asioita toivomme sinulta

  • Tehtävään soveltuvaa koulutusta. Sinulla on esimerkiksi kaupallisen alan korkeakoulututkinto takataskussasi.
  • Relevanttia työkokemusta. Toivomme, että sinulla on aiempaa kokemusta palkanlaskennan parista, sillä työssä käsittelemäsi data on pääsääntöisesti yhteydessä palkkoihin.
  • Järjestelmäosaamista. Käytät sujuvasti MS Office -ohjelmia, erityisesti Exceliä. Myös SAP HR:n käyttökokemuksesta on tehtävässä hyötyä. 
  • Itsenäistä ja tarkkaa työotetta. Osaat aikatauluttaa ja priorisoida työtäsi ja tarkistat mielelläsi lukujen oikeellisuutta.
  • Yhteistyötaitoja sidosryhmätyöskentelyyn sekä joustavaa asennetta, sillä toisinaan työpöydälle tupsahtaa useita samanaikaisia raportointipyyntöjä.
  • Suomen ja englannin kielen taitoa. Olet viikoittain yhteydessä kansainvälisiin kollegoihin englanniksi, mutta pääsääntöisesti työkielesi on suomi.

Tätä kaikkea tarjoamme sinulle

  • Varmistamme palkkatasa-arvon yrityksessämme yhdenvertaisella palkkausjärjestelmällä. Tämän tehtävän aloituspalkka on 3600 €/kk, mutta palkkaus tarkentuu valitun henkilön kokemuksen, osaamisen ja lopullisten vastuiden mukaan.
  • Olemme suuri, vakaa ja kansainvälinen yhtiö, joka tarjoaa roppakaupalla erilaisia sprinttejä, polkuja ja maratoneja. Voimmekin vakuuttaa, että meillä saat kaikki kookkaan yhtiön positiiviset puolet. Perehdytyksesi tulee olemaan perinpohjainen ja käytämme vuosittain 2,5 miljoonaa euroa työntekijöidemme kouluttamiseen. Saat myös henkilökohtaisen kummin, joka tukee sinua työsuhteesi alkuvaiheessa.
  • Mukavat työskentelytilat. Meillä on kuntosali, ilmaiset kahvit ja kunnon työvälineet. Aika perusjuttuja, mutta Lidl House Espoon Niittykummussa on oikeasti viihtyisä paikka tehdä töitä. Tietysti meillä on myös liukuvat työajat ja joustava etätyömahdollisuus - haluamme, että työ ja vapaa-aikasi pysyvät hyvässä balanssissa.

Tule työkaveriksemme!

Palkkiksen yhdeksänhenkinen huipputiimi odottaa uutta kaupan alasta ja henkilöstöasioista kiinnostunutta pelinrakentajaa. Positiivisella ja joustavalla asenteellasi selviät tiimisi kanssa tiukoistakin paikoista. Tiimistä löytyy erilaisia persoonia, mutta kaikkia yhdistää yhteinen tavoite pitää jatkossakin huoli siitä, että palkkapäivä on jokaisen lidliläisen suosikkipäivä kuukaudessa!
Hae tehtävää täyttämällä sähköinen hakulomake 25.3.2024 mennessä osoitteessa tyopaikat.lidl.fi. Liitä mukaan CV:si ja hakemuksesi. Kerro hakemuksessasi, koska pystyisit aloittamaan työt.

Palkkahallinnon päällikkö Outi Sivonen (puh. 040 354 8027) vastaa ilomielin kysymyksiisi tiistaina 19.3. klo 10-11 ja perjantaina 22.3. klo 14-15.

Tule työkaveriksemme!
Viimeinen hakupäivä 25.03.2024

Refer code: 223013. Lidl Suomi - Edellisenä päivänä - 2024-03-15 21:53

Lidl Suomi

Espoo, Uusimaa

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Hr-Raportoinnin Asiantuntija

HR-raportoinnin asiantuntija

Lidl Suomi Ky

Espoo, Uusimaa

2 kuukausia sitten - nähty