Yhtiö

KuntarekryKatso lisää

addressOsoiteHumppilan kunta
type Työn muotoOsa-aikatyö, Työpaikka, Määräaikainen, Työsuhde
salary Palkkan mukainen
KategoriaSosiaalityö

Työnkuvaus

Henkilökohtainen kouluohjaaja

Haemme henkilökohtaista kouluohjaajaa kevätlukukauden loppuun asti (1.6.2024). Viikottainen työaika on toisen ohjaajan osalta 25h/vko. Työntekopaikka sijaitsee Loimaalla.

Haemme kouluohjaajia, joilla on halua ja kykyä tarttua haasteisiin ja kohdata erilaisia oppijoita. Toivomme monipuolista osaamista, taitoa toimia ohjaajana yksittäisen oppilaan kanssa sekä kouluryhmässä.

Kouluohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, koulunkäynnin ohjaajan ammattitutkinto tai koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ammattitutkinto tai toisen asteen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Mikäli koulutuksen omaavaa henkilöä ei ole saatavilla, voimme palkata muun hakijan.

Tehtävässä noudatetaan koeaikaa.

Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lisätiedot: sivistys- ja hyvinvointijohtaja Anssi Lepistö, p. 044 706 4412,

Refer code: 223341. Kuntarekry - Edellisenä päivänä - 2024-03-19 06:01

Kuntarekry

Humppilan kunta

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa