Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 13 000 opiskelijaa ja yli 4500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on Suomen johtava kauppakorkeakoulu, jolle on myönnetty ensimmäisenä pohjoismaisena kauppakorkeakouluna alansa tärkeimmät kansainväliset laatuakkreditoinnit. Kauppakorkeakoulun innovatiiviseen yhteisöön kuuluu noin 3 500 opiskelijaa ja henkilöstöä 400. Kampuksemme sijaitsevat Espoossa ja Mikkelissä.
Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun haetaan korkeakouluharjoittelijaa osa-aikaiseen työsuhteeseen 15.4.- 31.12.2024 väliselle ajalle.
Harjoittelijan tehtävät liittyvät kauppakorkeakoulussa syksyllä 2023 käynnistyneeseen projektiin, jonka tarkoituksena on kehittää maisterin tutkinnon opinnäytteen prosessia sekä arviointia. Harjoittelijan tehtäviin kuuluu kartoittaa ja kuvata 1) laitoksilla käytössä olevat erilaiset opinnäytetyypit 2) eri laitosten ja ohjelmien ohjeet ja käytännöt sekä osallistua kehittämiskohteiden valintaan ja tukea kehittämistyötä. Lisäksi harjoittelijan tehtäviin voi sisältyä muita projektiin liittyviä avustavia tehtäviä. Työkielinä ovat suomi ja englanti.
Harjoittelijalla tulee olla omakohtaista kokemusta opinnäytetyön tekemisestä. Kasvatustieteen opinnot katsotaan eduksi.
Tehtävä edellyttää oma-aloitteisuutta ja aktiivista työskentelyotetta. Hakijalla on oltava erinomainen englannin kielen kirjallinen osaaminen, koska materiaali on enimmäkseen englanninkielistä ja harjoittelijan tehtävänä on koostaa englanninkielinen raportti aineistosta. Lisäksi hakijalla tulee olla hyvä englannin suullinen osaaminen ja hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. Tehtävä edellyttää Wordin ja Excelin hallintaa. Harjoittelijan tukena työtä ohjeistamassa toimii pedagoginen asiantuntija ja laitosten suunnittelijoita. Työ soveltuu hyvin esim. tutkimusorientoituneelle opiskelijalle, joka kykenee koostamaan raportin erilaisten lähteiden perusteella (ml. kirjalliset lähteet, haastattelut). Tehtävä tarjoaa näköalapaikan yliopistomaailmaan ja mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän asiantuntevassa tiimissä sekä mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen.
Työ on osa-aikaista (15-20 h/vko) ja sijoittuu 15.4.- 31.12.2024 väliselle ajalle. Työaika joustaa harjoittelijan opintojen mukaan. Tarkoista työsuhteen aloitus- ja päättymispäivistä ja tuntimääristä voidaan sopia valitun henkilön kanssa.
Palkka lasketaan suhteessa kuukausipalkkaan (2269,75e/kk kandiohjelman opiskelijalle ja 2375,35e/kk maisteriohjelman opiskelijalle).
Lähetä CV ja korkeintaan sivun mittainen hakemuksesi sähköiseen järjestelmäämme viimeistään 8.4.2024. Haastatteluja voidaan järjestää jo hakuaikana. Sopivan harjoittelijan löytyessä tämä voidaan valita tehtävään jo ennen hakuajan päättymistä.
Kuvaile hakemuksessa kiinnostustasi hakemaasi tehtävää kohtaan ja omaa osaamistasi sekä aikaisempaa työkokemusta.
Lisätietoja tehtävästä antaa Maura Ratia (). Hakuprosessiin liittyvissä teknisissä kysymyksissä auttaa HR Advisor Marjut Rantanen: .
More about Aalto University: