Liikelaitos Kokkolan Vesi on kunnallinen liikelaitos, joka vastaa mm. talousveden tuotannosta ja toimittamisesta sekä jätevesien johtamisesta ja käsittelystä toiminta-alueillaan. Kokkolan Vesi hakee hallintoasiantuntijaa vakinaiseen työsuhteeseen.
Hallintoasiantuntija vastaa Kokkolan Veden hallintopalveluiden järjestämisestä ja kehittämisestä. Hallintoasiantuntija toimii toimistosihteerien esihenkilönä ja kuuluu Kokkolan Veden johtoryhmään toimien sen sihteerinä. Hallintoasiantuntija toimii myös sihteerinä vesilaitosjohtokunnassa.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto. Eduksi luetaan kunta-alan lainsäädännön tuntemus sekä kokemus kunnallishallinnon tai muun julkishallinnon tehtävistä. Lisäksi tehtävään valitulta edellytetään hyvää kirjallista ilmaisutaitoa ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Eduksi katsotaan kehittämisorientoitunut ja ratkaisukeskeinen työskentelyote. Lisäksi edellytetään hyviä tietoteknisiä taitoja ja kykyjä omaksua sekä käyttää useita järjestelmiä.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja tehtävään valittavalle henkilölle tehdään huumausainetesti. Tehtävässä on 6 kk:n koeaika.
Kokkolan Vesi tarjoaa sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen uran sekä antaa mahdollisuuden käyttää ja kehittää omaa ammattitaitoa. Perehdyttämisohjelmamme ja henkilökunnan vankka tuki antavat sinulle vahvan kasvualustan vesihuoltoalan ammattilaiseksi. Tervetuloa joukkoomme!