Kiinnostaisiko sinua työ rempseässä työporukassa moniammatillisessa tiimissä? Sykkiikö sydämesi mummoille ja papoille?
Vahvistamme tiimiämme ja etsimme vakituiseen tehtävään
FYSIOTERAPEUTTIA
Liisan ja Antin pirtti on ympärivuorokautinen asumisyksikkö Lievestuoreella. Sijaitsemme 9 tien varrella, alle puolentunnin matkan päässä Jyväskylästä. Yksikkömme on mukavan pieni ja yhteisöllinen, jossa tehdään yhdessä töitä asiakkaan hyväksi. Meillä on 24 asukaspaikkaa, joista kaksi on tarkoitettu lyhytaikaishoitoa varten. Asukkaamme ovat toimintakyvyltään erilaisia, joten panostammekin yksilöllisiin hoitosuunnitelmiin.
Fysioterapeutin tehtävänä on vastata ikääntyneiden asiakkaiden kuntoutumisen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista osana asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelman kokonaisuutta. Lisäksi olet vahvasti mukana koordinoimassa lyhytaikaisten asiakkaiden kuntoutuksen suunnittelua. Keskeistä tehtävässä on hyödyntää asiakkaille mielekkäitä toimintoja ja ympäristön mahdollisuuksia ikääntyneen kuntoutumisen tueksi. Tehtävässä hyödynnetään työyhteisön kanssa tuotettua toimintakyvyn arviointitietoa kuntoutustarpeiden tunnistamiseksi, kuntoutumista tukevan tuen suunnittelussa ja seurannassa. Vastuullasi on toimia laitevastaavana sekä huolehtia ergonomiasta yksikössä. Tuot omaa asiantuntijuuttasi ja toimit hoitajan tukena RAI-arvioinnin prosessissa.
Meillä työskentelee tukenasi lähihoitajia, sairaanhoitajia, hoiva-avustajia ja kodinhoitaja. Keittiö- ja pyykkihuolto on ulkoistettu hoitajien työstä. Tiimipalavereja järjestämme säännöllisesti ja viestintä on muutenkin aktiivista eri kanavien avulla. Huumoria löytyy rennosta työyhteisöstä ja ikähaitarimme on laaja. Uusi työntekijä otetaan hyvin porukkaan mukaan ja apua saa kysyä aina tiimikavereilta. Perehdytämme sinut, jotta pääset kuvioihin mukaan helposti ja joustavasti.
Toivomme tekijää, joka omaa hyvät vuorovaikutustaidot sekä aktiivisen työotteen. Sellainen, jolta ei into ja ideat lopu. Vastavuoroisesti tarjoamme hyvän tiimihengen lisäksi kodikkaan työympäristön, jossa on mukava työskennellä.
------------------------
Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon henkilöstä annetun lain (559/1994) edellyttämä pätevyys, laillistettu fysioterapeutti tai entinen lääkintävoimistelijan tutkinto.
Tehtävässä edellytetään hygieniapassia tai sen suorittamista työsuhteen alussa. Edellytämme tehtävässä tartuntatautilain 48 §:n mukaista soveltuvuutta, joka tulee osoittaa hyväksytysti.
Valitun ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus). Työsuhteessa noudatetaan koeaikaa. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan. Työ on päivätyötä arkisin.
Työhyvinvointiasi tukemaan tarjoamme liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut kattavan hyvinvointiedun sekä monipuolisesti erilaisia yritysalennuksia, joita voit hyödyntää henkilöstökortilla.
Hakemisen olemme tehneet sinulle helpoksi: Voit jättää hakemuksesi täyttämällä hakulomakepohjan tai jättämällä hakemuksen liitetiedostona.
Lämpimästi tervetuloa meille töihin!
Lisätietoja
http://www.hyvaks.fi
Yhteystiedot
Annan mielelläni lisätietoja, kysy lisää:
-
Niina Valkeejärvi
palveluvastaava
p. 040 663 9024
niina.valkeejarvi@hyvaks.fi