Käyrän vankilassa on haettavana yksi (1) Rikosseuraamuslaitoksen yhteisiin kuuluva erityisohjaajan VT 10 virka 1.6.2024 lukien tai sopimuksen mukaan.
Käyrän vankila sijaitsee Auran kunnassa, noin 25 km päässä Turusta. Käyrän vankila on miehille tarkoitettu avovankila, jossa on vankipaikkoja 81 vangille. Työntekijöitä on 27 henkilöä. Turvallisuuden lisäksi painotamme vankien kanssa tehtävää vaikuttavaa lähityötä ja muuta kuntouttavaa toimintaa uusintarikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi.
Erityisohjaajana teet vankien sosiaaliseen kuntoutukseen, päihdekuntoutukseen ja perhetyöhön liittyviä tehtäviä sekä huolehdit vankia koskevasta sosiaaliohjauksesta ja palveluneuvonnasta. Edellä mainittujen lisäksi koordinoit ja osallistut valvottujen koevapauksien valmisteluun. Erityisohjaajana tehtäviisi kuuluu myös sosiaalihuollon alkuperäistietojen käsitteleminen ja tietojen välittäminen muulle henkilöstölle lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Erityisohjaajana työskentelet moniammatillisessa yhteistyössä muiden vankilassa työskentelevien ammattilaisten kanssa ja teet verkostotyötä esimerkiksi sosiaalihuollon ja lastensuojelun kanssa. Lisäksi tehtäviisi kuuluu ohjata soveltuvin osin akkreditoituja toimintaohjelmia, erilaisia ryhmiä sekä teet kunkin vangin tarpeiden mukaisesti yksilötyötä. Erityisohjajana osallistut toiminnan kehittämiseen yhteistyössä moniammatillisen tiimin kanssa sekä ohjaat ja neuvot vankeja asumiseen, toimeentuloon, sosiaalietuuksiin ja sosiaalipalveluihin liittyvien asioiden hoitamisessa erillisen työnjaon mukaisesti.
Säädetyt kelpoisuus- ja kielivaatimukset
Kelpoisuusvaatimuksena erityisohjaajan virkaan on korkeakoulututkinto (Valtioneuvoston asetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 7 §).
Kielitaitoa koskevana kelpoisuusvaatimuksena on suomen tai ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen kielitaito (Valtioneuvostonasetus Rikosseuraamuslaitoksesta 290/2022, 8§)
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).
Hakijalta odotamme
Tehtävän luonteen vuoksi parhaimmat edellytykset tehtäväsi hoitamiselle antaa sosiaalialan korkeakoulututkinto. Soveltuva korkeakoulututkinto voi olla esimerkiksi sosionomin tai sosiaalityöntekijän tutkinto. Tehtäviesi menestyksellisen hoitamisen kannalta on tärkeää, että sinulla on Valviran myöntämä oikeus toimia sosiaalihuollon ammattihenkilönä. Myös sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä kolmannen sektorin palvelujen tuntemus katsotaan eduksesi. Tehtävässäsi menestyminen edellyttää sinulta verkostoituvaa työotetta, kykyä toimia osana moniammatillista tiimiä, hyvää organisointikykyä, erinomaisia vuorovaikutustaitoja, hyviä ryhmänohjaustaitoja sekä kokemusta sosiaalialan asiakastyöstä ja sen kehittämisestä. Lisäksi odotamme sinulta kokemusta työskentelystä vaativan asiakasryhmän kanssa ja motivoivan työskentelyn hallintaa. Lisäksi odotamme sinulta hyvää suomen kielen taitoa.
Ulkomaalaisten vankien kanssa työskentelyä edesauttaa monipuolinen kielitaito ja monikulttuurisuusosaaminen. Odotamme sinulta kokemusta rikoksilla oireilevien ja/tai muiden erityistä tukea vaativien erityisryhmien kanssa työskentelystä. Eduksi katsomme sinulle palvelujärjestelmän tuntemuksen ja verkostoyhteistyöosaamisen sekä kokemuksen avovankilan toiminnasta ja sen erityispiirteiden tunteminen.
Tarjoamme sinulle
Me Rikosseuraamuslaitoksessa tarjoamme sinulle aidosti merkityksellisen ja kehittyvän työn luotettavan työnantajan palveluksessa, hyvää vuorovaikutusta sekä työkavereita, joita on ilo tuntea. Tarjoamme lisäksi sinulle kannustavan ja tasa-arvoisen ilmapiirin, joustavuutta sekä tasapainoa työn ja muun elämän välillä. Meillä on käytössä myös laaja työterveyshuolto, ateriaetu sekä liikunta- /kulttuuri-/hyvinvointi-/työmatkaetu.
Selvitykset
Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella perusmuotoinen henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Menettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.
Yhteystietomme
Aki Saarinen
Yksikönpäällikkö
+358 295 688 410
aki.saarinen@om.fi
Maarit Salonen
Apulaisjohtaja
+358 295 684 928
maarit.salonen@om.fi
Hakemuksen lähettäminen
Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.
Rikosseuraamuslaitos
Rikosseuraamuslaitos
Lintulahdenkatu 5
00530 Helsinki
Perustiedot
Muut tehtävään liittyvät tiedot