Tule meille töihin Pohjoisen Lapin alueen vammaispalveluihin, asumispalveluihin Inariin!
Lapin hyvinvointialueen pohjoiselle palvelualueelle Inariin haetaan
kahta asumisen ohjaajaa (lähihoitajaa)
kesätöihin asumisyksikköön Kaamosrannan ryhmäkotiin, Inariin/ Ivaloon ajalle 3.6-1.9.2024.
Asumisen ohjaajan työhön kuuluu eri ikäisten kehitysvammaisten asiakkaiden hoitoa, ohjausta ja tukemista ympärivuorokautisessa tehostetun palveluasumisen yksikössä. Kaamosrannan ryhmäkoti on 10 paikkainen asumisyksikkö ja lisäksi Kaamosrannassa on 1 tilapäishoitopaikka ja 3 asumisvalmennettavaa tukiasukasta.
Kaamosrannassa osallistut asukkaiden päivittäiseen hoito- ja ohjaustyöhön. Hakijoilta toivotaan työkokemusta kehitysvamma-alalta ja edellytetään kuntouttavaa työotetta, asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittavaa asennetta, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, sekä halua kehittyä ja kehittää toimintaa. Lisäksi asukkaiden viriketoimintaan toivotaan erityistä innostusta.
Asumisen ohjaajien tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto (lähihoitajan) tai muu vastaava tutkinto. Edellytämme valittavalta henkilöltä tartuntalain mukaista rokotussuojaa ja rekisteröitymistä Valviran Suosikki ja/tai Terhikki-ammattihenkilörekisteriin.
Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämä rikosrekisteriote. Palkkaus- ja muut ehdot määräytyvät Sote-sopimuksen mukaan. Työn aloitus 3.6.2024
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekry-palvelussa. Hakuaikaa on jatkettu 15.03.2024 klo 15:00 saakka. Tehtävään aiemmin hakeneiden hakemusket huomioidaan valintaa tehtäessä.
Lisätietoja
https://lapha.fi
Yhteystiedot
Palveluvastaava terhi klemettilä 0400 729 806 arkisin klo 7.30.-15.30
terhi.klemettila@lapha.fi