Nissnikun koulu on 1-9 vuosiluokkien yhtenäiskoulu, jossa opiskelee noin 570 oppilasta.
Haemme tehtävään ensisijaisesti kelpoista Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa. Tehtävän hoitamisessa katsomme eduksi hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kokemusta moninaisen koulun opetustehtävistä sekä monipuolista opettamisen otetta. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa voimme ottaa huomioon myös kelpoisuutta vailla olevat hakijat.
Koulumme työskentelyilmapiiri on kehitysmyönteinen ja yhteisöllinen. Nissnikun kouluun pääsee hyvin julkisilla kulkuvälineillä, juna- ja linja-autopysäkit ovat lähietäisyydellä.
Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (OVTES) mukaan.
Tehtävään valitun tulee toimittaa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa (504/2002) tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Hakemukset lähetetään 28.3.2024 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn sähköisellä lomakkeella www.kuntarekry.fi työavain KIR-03-121-24
Hakemuksiin on liitettävä mahdolliset kelpoisuuden osoittavat todistukset/ opintosuoritusrekisteri sekä ansioluettelo.
Mahdolliset alkuperäiset todistukset otetaan mukaan haastatteluun.

Palkka
OVTES mukaan, Kiinteä palkka | Fixed salary