Mikkelin seudun ympäristöpalveluihin haetaan toistaiseksi voimassa olevaan kokoaikaiseen ympäristötarkastajan virkaan työntekijää 1.11.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Viran sijoituspaikka on Mikkeli. Toimialue käsittää Mikkelin lisäksi Hirvensalmen, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat, joten työssä liikutaan koko toimialueella.
Mikkelin seudun ympäristöpalveluilla ympäristönsuojelussa on neljän ympäristötarkastajan, ympäristösuunnittelijan ja ympäristöpäällikön virat.
Ympäristötarkastajan työ on tässä virassa pääasiassa ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain mukaisten luvitus- ja valvontatehtävien sekä jätelain mukaisten kunnan valvontaviranomaisen tehtävien hoitamista. Työn monipuolisuuden vuoksi työntekijän tulee tarvittaessa osallistua muidenkin tehtävien hoitamiseen.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys ympäristönsuojeluun.
Ajokortti (B-luokka) ja oman auton käyttömahdollisuus on välttämätön.
Viran menestyksellinen hoitaminen edellyttää aktiivista, oma-aloitteista ja tunnollista työotetta ympäristötarkastajan monipuoliseen työhön. Lisäksi tarvitaan joustavuutta muuttuvassa työympäristössä, sitoutuneisuutta, hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, ratkaisukeskeisiä toimintatapoja, halukkuutta kehittää ammattitaitoaan sekä hyviä yhteistyö- ja asiakaspalvelutaitoja.
Eduksi katsotaan käytännön kokemus kuntatason ympäristötarkastajan työstä, jätelain sekä luonnontalouden tuntemus.
Työaika on 36,25 h/vko, palvelussuhteen ehdot kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen (TS) mukaan.
Mikkelin kaupunki tarjoaa henkilöstölleen polkupyöräedun, jonka mukaisesti palkansaaja voi ottaa osan palkastaan polkupyöräetuna. Lisäksi työnantaja tarjoaa vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun Epassilla. Työnantaja mahdollistaa myös jatkuvan osaamisen kehittämisen kattavalla koulutuslisenssillä digitaalisella koulutusalustalla.
Virkaa haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekryn kautta. Hakuaika päättyy 3.10.2023 klo 15.00. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkinto- ja työtodistukset pdf-tiedostona. Haastattelut järjestetään Mikkelissä viipymättä hakuajan päätyttyä, alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Valitulle asetetaan kuuden (6) kuukauden koeaika. Virkasuhteeseen otettavan henkilön on ennen viran vastaanottamista esitettävä työnantajalle hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan.