Lähetyspäivä
Kategoria
Palkka
Työn tyyppi
Taso
Sijainti
Tallenna työpaikka Hae nyt
Yhtiö

Kuntarekry

addressOsoiteOulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Kuukkelin päiväkoti
type Työn muotoKokoaikatyö, Työpaikka, Määräaikainen
salary PalkkaOVTES
KategoriaKoulutus

Työnkuvaus

Haluatko asteen verran paremman työpaikan? Tulepa töihin Oulun kaupungin varhaiskasvatukseen!
Meillä tutkitusti viihdytään työssä: saat kannustavat ja innostavat työkaverit ja esihenkilön. Saat kehittyä ja kouluttautua, ja halutessasi pääset myös työkiertoon. Olemme aina kansallisen kehittämisen kärjessä. Meistä alkaa oululainen yhtenäisen kasvun ja opin polku. Tule lapsiystävälliseen Ouluun tekemään kulttuuri-ilmastonmuutosta!

Haettavana on VARHAISKASVATUKSEN OPETTAJAN määräaikainen tehtävä Kuukkelin päiväkodissa ajalle 9.10.2023 - 31.12.2024. Tehtävä sijoittuu 3-5-vuotiaiden lasten ryhmään.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018 26§) mukainen kelpoisuus huomioiden varhaiskasvatuslain 540/2018 henkilöstöä koskevan siirtymäsäännöksen (75§) mukaiset hakijat. Kasvatustieteen kandidaatin tutkintoon edellytetään sisältyvän varhaiskasvatuksen tehtävään ammatillisia valmiuksia antavat opinnot tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot.

Eduksi luetaan kokemus positiivisesta pedagogiikasta ja luontokasvatuksesta sekä hyvät vuorovaikutustaidot ja lapsen aito kohtaaminen.

Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Kirjallisessa hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/9146/2023. Hakemus on toimitettava 3.10.2023 klo 15.00 mennessä.

Kuntarekry - Edellisenä päivänä - 2023-09-19 17:15

Kuntarekry

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut, Kuukkelin päiväkoti
Työpaikkasyöte

Sairaanhoitajasissin toimi Resurssikeskuksessa -Lestijärvi-Toholampi-Ullava-Kannus alueella

Kuntarekry

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Soite

SosiaalialaSosiaalialan muut tehtävätKeski-PohjanmaaToholampiKunta

Määräaikainen varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Kuntarekry

Varhaiskasvatus/sivistyspalvelut

2314,09- 2365,45€/kk.

Asiakashankkija / Buukkari

RekryDiili Oy

Nokia, Pirkanmaa

Sähköasentaja sähkökeskusten tarkastuksiin

Bolt.Works

Helsinki, Uusimaa

Tuntiopettaja, sähköala, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Imatra

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Imatra, Etelä-Karjala

Apulaisosastonhoitaja, Tyks infektio-osasto, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Turku

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Turku, Varsinais-Suomi

Siivooja ruokakauppaan/Cleaner for supermarket (2 kpl)

Wire Henkilöstöpalvelut

Karkkila, Uusimaa

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Varhaiskasvatuksen opettaja, Kuukkelin päiväkoti

Varhaiskasvatuksen sijaisuuksien avoin haku

Kuntarekry

Sopimuksen mukaan

Uudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja, Tuulimyllyn päiväkoti

Kuntarekry

OVTES, teht.koht.palkka 2 740,39 eur/kk.

Säkylän kunta

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kuntarekry

2620,00 - 2702,00 €

Mikkelin kaupunki, Varhaiskasvatus, Kalevankankaan päiväkoti

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä

Kuntarekry

n mukaisesti

Liperin kunta

juuri nyt

Kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa

Kuntarekry

Aloitukset 13.11.2023 ja 18.12.2023

Imatran kaupunki, Varhaiskasvatus/ päivähoito

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Kuntarekry

in mukaan

Saunakylän päiväkoti

juuri nyt

varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Akaan kaupunki, Akaa

Akaan kaupunki

Akaa, Pirkanmaa

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Humppilan kunta, Humppila

Humppilan kunta

Humppila, Kanta-Häme

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Kuntarekry

n mukainen

Siikalatvan kunta

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja 25.10.23-31.5.24

Kuntarekry

KVTES

Nousiaisten kunta, Sivistysosasto, Varhaiskasvatuksen tehtäväalue

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja 25.10.2023 - 31.7.2024

Kuntarekry

OVTES

Nousiaisten kunta, Sivistysosasto, Varhaiskasvatuksen tehtäväalue

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Variston päiväkoti

Vantaan kaupunki

Vantaa, Uusimaa

juuri nyt

Työt samassa kategoriassa

Varhaiskasvatuksen opettaja, Kuukkelin päiväkoti

Tuntiopettaja, sähköala, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Imatra

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Imatra, Etelä-Karjala

juuri nyt

Apulaisosastonhoitaja, Tyks infektio-osasto, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Turku

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Turku, Varsinais-Suomi

juuri nyt

Koulunkäynninohjaaja, vuorotteluvapaasijaisuus

Kuntarekry

2201,16€/kk, KVTES

Porin kaupunki, Sivistystoimiala - opetus ja varhaiskasvatus, Opetusyksikkö, Perusopetus, Tuulikellon koulu

juuri nyt

Luokanopettajan viransijaisuus

Kuntarekry

OVTES+Laitila TVA

Laitilan kaupunki, Sivistystoimi, Perusopetus, Laitilan kyläkoulu

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen sijaisuuksien avoin haku

Kuntarekry

Sopimuksen mukaan

Uudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja, Tuulimyllyn päiväkoti

Kuntarekry

OVTES, teht.koht.palkka 2 740,39 eur/kk.

Säkylän kunta

juuri nyt

Business & Data Analyst F.E.C -rekrytoiva koulutus, Uusimaa

Rastor-instituutin rekrytoivat koulutukset

Uusimaa

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kuntarekry

2620,00 - 2702,00 €

Mikkelin kaupunki, Varhaiskasvatus, Kalevankankaan päiväkoti

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä

Kuntarekry

n mukaisesti

Liperin kunta

juuri nyt

Erityisopettajan sijainen

Kuntarekry

n mukaan

Muonion kunta, Sivistyspalvelut

juuri nyt

Matemaattisten aineiden opettajan viransijainen

Kuntarekry

n mukainen

Inarin kunta, Sivistysosasto, Koulut, Ivalon yläaste

juuri nyt

Töitä samassa firmassa

Varhaiskasvatuksen opettaja, Kuukkelin päiväkoti

Koulunkäynninohjaaja, vuorotteluvapaasijaisuus

Kuntarekry

2201,16€/kk, KVTES

Porin kaupunki, Sivistystoimiala - opetus ja varhaiskasvatus, Opetusyksikkö, Perusopetus, Tuulikellon koulu

juuri nyt

Ympäristöpäällikkö

Kuntarekry

4025,63 € + mahdolliset lisät

Liedon kaupunki, Kaupunkikehityspalvelut

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kuntarekry

2620,00 - 2702,00 €

Mikkelin kaupunki, Varhaiskasvatus, Kalevankankaan päiväkoti

juuri nyt

Erityisopettajan sijainen

Kuntarekry

n mukaan

Muonion kunta, Sivistyspalvelut

juuri nyt

Lähihoitaja, kotihoito

Kuntarekry

2511,06 e/kk

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimi, sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut, Itäinen kotihoitoyksikkö

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen sijaisuuksien avoin haku

Kuntarekry

Sopimuksen mukaan

Uudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut

juuri nyt

Aiheeseen liittyvät avainsanat

Varhaiskasvatuksen opettaja, Kuukkelin päiväkoti