Haemme Loviisan voimalaitoksen käyttökokemustoimintaryhmään ulkoisen käyttökokemustoiminnan asiantuntijaa. Käyttökokemustoimintaryhmä vastaa voimalaitoksen käyttökokemustoiminnan prosessin ylläpitämisestä ja kehittämisestä vastaamaan toiminnalle asetettuja vaatimuksia. Käyttökokemustoimintaryhmän tavoitteena on ennaltaehkäistä onnettomuuksia ja muita turvallisuuden kannalta merkittäviä epäsuotuisia tapahtumia selvittämällä ja poistamalla vikoihin, puutteisiin ja poikkeamiin johtaneita tekijöitä, sekä korostamalla omassa laitoksessa ja muualla hyviksi osoittautuneita menettelytapoja. Ulkoisen käyttökokemustoiminnan asiantuntija vastaa ulkoisten käyttötapahtumien seulonnasta, käsittelystä ja hyödyntämisestä, osallistuu käyttökokemustoiminnan prosessien ylläpitämiseen ja kehittämiseen, seuraa käyttökokemustoiminnan kehitystä kansallisesti ja kansainvälisesti sekä jalkauttaa käyttökokemustoiminnan oppeja toimimalla kouluttajana omalla osaamisalueellaan.
Mitä odotamme sinulta
Odotamme sinulta tehtävään soveltuvaa teknistä tai muuta soveltuvaa koulutusta sekä aiempaa kokemusta ydinvoima-alalta. Omaat erinomaisen suullisen ja kirjallisen suomen sekä englannin kielen taidon. Muu kielitaito, esim. ruotsi, katsotaan eduksi. Osaaminen ihmisen ja organisaation toiminnasta sekä tapahtumatutkintamenetelmistä katsotaan eduksi.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle inspiroivan ja merkityksellisen ympäristön kasvattaa omaa asiantuntijuuttasi. Tuemme sinua sillä yksilöllisellä urapolulla, jonka itsellesi määrität. Uskomme että monimuotoisuus ja inklusiivisuus auttavat meitä uudistumaan ja kasvamaan yhdessä. Siksi olemme sitoutuneet rakentamaan tiimejä, joissa jokainen voi tuntea olevansa sen yhdenvertainen jäsen.
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmän kautta 3.10.2023 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Markus Hartikka, puh. 041 3130145 tai sähköpostitse markus.hartikka@fortum.com.
Tehtävään valittavalta henkilöltä edellytämme nuhteetonta taustaa, hyväksyttyä turvallisuusselvitystä ja terveystarkastusta, joka sisältää myös huumetestauksen.
Loviisan voimalaitos on savuton työpaikka.
Olemme Fortumissa sitoutuneet rakentamaan monimuotoisia tiimejä, joissa jokainen voi tuntea yhteenkuuluvuutta, ja joissa kaikkia kohdellaan tasavertaisesti.
Me olemme Fortum
Fortum on energiayhtiö, joka edistää muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Tehtävämme on huolehtia energian toimitusvarmuudesta ja edesauttaa nopeaa ja luotettavaa siirtymää hiilineutraaliin talouteen tarjoamalla asiakkaillemme ja yhteiskunnalle puhdasta energiaa ja kestäviä ratkaisuja. Fortumin ydinliiketoiminta on Pohjoismaissa ja se koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähkön tuotannosta, sähkön myynnistä, kaukolämmöstä sekä kierrätys- ja jäteliiketoiminnasta. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.