Tehtävässä vastuullasi on tiedekunnan viestinnän kehittäminen ja koordinointi niin sisäisesti kuin ulkoisesti erilaisille sidosryhmille. Teet tiivistä yhteistyötä dekaanin ja osastonjohtajien kanssa.
Odotamme sinun sekä suunnittelevan että toteuttavan opiskelijarekrytointiin, tiedeviestintään, opetukseen ja yritysyhteistyöhön liittyviä tapahtumia, vierailuja ja seminaareja. Lisäksi tehtäviisi kuuluu suunnitella ja toteuttaa tutkimuksestamme ja koulutuksestamme kertovaa sisältöä. Olethan myös sinut erilaisten viestintäkanavien kanssa.
Tehtäväsi sijoittuu tiedekunnan yhteisistä asioista vastaavaan tiimiin, jossa raportoit suoraan dekaanille. Arjessa tukenasi ja apunasi ovat tiedekunnan omien ihmisten lisäksi myös LUTin viestinnän ja markkinoinnin tiimi.
Olet etsimämme henkilö, mikäli kiinnostunut ihmisistä ja tarinoista. Sytyt yhdessä tekemisestä ja maailman parantamisesta tieteen ja tutkimuksen kautta ja haluat kertoa tekemisestämme myös muille. Arvostamme idearikkautta ja uskallusta yrittää epäonnistumisia pelkäämättä.
Tehtävässä onnistuminen edellyttää sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja suomeksi ja englanniksi sekä työskentelyä sujuvasti sekä porukassa että itsenäisesti.
Tarjoamme työyhteisön, joka on tunnettu uteliaasta asenteestaan ja tekemisen meiningistä. Uskallamme luvata, että tässä tehtävässä sinulla on mahdollisuus oppia uutta joka päivä monelta eri tieteen alalta!
Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Työsuhde on kokoaikainen ja vakituinen. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika. Kotikampuksesi on Lappeenranta, mutta toimimme aktiivisesti myös Lahdessa ja Mikkelissä. Odotamme valmiutta liikkua tarpeen mukaan kaikissa toimipisteissämme.
Palkkaus määräytyy yliopistojen muun henkilöstön palkkausjärjestelmän mukaan ja tehtävä sijoittuu vaativuustasolle 9 (3150,68 e/kk). Lisäksi maksetaan henkilökohtaista suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa 6 – 50 %, arvioitu kokonaispalkka työsuhteen alussa on noin 3700 e/kk.
Lisätietoja tehtävästä antaa hallintopäällikkö Katja Jeulonen, , + 358 50 431 3127.
Lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi sunnuntaihin 8.10.2023 klo 23.59 mennessä sähköisen järjestelmämme kautta.
Lue lisää .
Rekrytointijärjestelmän tekninen tuki .