Haemme nyt
Sähkönjakelun asiantuntijaa Tampereelle, Poriin, Kuopioon, Ouluun tai Espooseen
Tule rakentamaan kanssamme rohkeasti parempaa! Tarvitsemme osaavia ihmisiä ratkaisemaan teollisuuden ja talotekniikan haasteita kiinnostavissa projekteissa, kasvavassa ja kehityshaluisessa työyhteisössä.
Sähkönjakelun asiantuntijana vastaat osaamisesi mukaan erilaisten kohteiden pääjakelujärjestelmien suunnittelusta ja mitoituksesta. Kohteet vaihtelevat aina pienistä saneerauskohteista sairaaloihin ja kokonaisiin teollisuuslaitoksiin asti. Sähkönjakelun asiantuntijan tehtävässä pääset osallistumaan myös jakeluverkon, muuntamoiden ja sähköasemien suunnitteluun viimeisimpiä mitoitusohjelmia hyödyntäen. Tehtävässä on mahdollista kasvaa, kehittyä ja ottaa haltuun erilaisia vastuualueita omien kykyjen ja kiinnostuksen mukaan. Tehtäväkuvaus voidaan räätälöidä juuri sinulle sopivaksi.
Tehtävässä onnistumiseen tarvitset uteliasta mieltä, tarkkuutta ja palavaa halua osoittaa asiantuntemustasi sekä kehittyä. Toivomme sinulta rohkeutta tuoda osaamisesi esille, hyviä vuorovaikutustaitoja, itsenäistä työotetta ja tiimityöasennetta unohtamatta sekä tottuneisuutta pitää projektin langat käsissäsi. Tehtävä edellyttää sähköalan tutkintoa (insinööri tai diplomi-insinööri).
Satsaamme siihen, että työyhteisömme on innostava kaikille, ihmiset kehittyvät osaajina ja jokainen työpäivä alkaa kunnon aamupalalla. Tarjoamme reilusti tilaa vaikuttaa tekemisen tapoihin: meillä ideasi saavat toteutua! Tarjoamme myös muut kilpailukykyiset henkilöstöedut työyhteisössä, joka on tunnustettu yhdeksi Suomen innostavimmista (Innostavimmat työpaikat 2022).
Kiinnostuitko?
Keskustelemme mielellämme kanssasi, joten ota rohkeasti yhteyttä ja jätä meille CV:si sekä vapaamuotoinen hakemuksesi 10.10.2023mennessä osoitteessa www.ains.fi/ura Käsittelemme yhteydenottoja jo hakuaikana.
Lisätietoja tehtävistä antaa Tampereen, Kuopion, Oulun ja Espoon osalta yksikönjohtaja Teemu Simonen, puh. 0400339765 teemu.simonen@ains.fi ja Porin osalta suunnittelujohtaja Toni Kukkula, puh. 044 5611644 toni.kukkula@ains.fi .
A-Insinöörit - ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. Tutustu meihin ja rakennuttamisen, arkkitehtisuunnittelun, rakennesuunnittelun, korjaussuunnittelun, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelun toimialoihimme www.ains.fi