Lähetyspäivä
Kategoria
Palkka
Työn tyyppi
Taso
Sijainti
Tallenna työpaikka Hae nyt
Yhtiö

Transval

addressOsoiteVantaa, Uusimaa
KategoriaAsennus

Työnkuvaus

Haemme pakettilajittelijoita Vantaalle sesonkiin!

Pääsääntöisenä työtehtävänäsi on työskennellä pakettilajittelussa. Päivittäisessä tekemisessä tulet kohtaamaan eri kokoisia ja muotoisia paketteja, jotka skannaat ja lajittelet häkkeihin. Tässä työssä olet tärkeässä roolissa osana lähetyksien toimitusketjua. Saat tehtävään kattavan perehdytyksen ja huipputiimin tukemaan työn tekoa. Työpiste sijaitsee lähellä Aviapoliksen juna-asemaa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Palkkaus määräytyy viestinvälitys ja logistiikan PAU:n työehtosopimuksen P-liitteen mukaan.

Töitä on tarjolla vaihtelevasti viikon jokaisena päivänä, aamu-, ilta- ja yövuoroissa. Työt alkavat loka- ja marraskuun aikana, sekä jatkuvat oman käytettävyytesi mukaan 23.12 asti, jonka jälkeen jatko on mahdollinen. Perehdytys kestää viikon ajan ja aloituksia on tarjolla joustavasti aamu-, ilta- tai yövuorossa. Toivomme sinun olevan käytettävissä 2-5 kertaa viikossa.

Työssä menestyminen edellyttää:
  • Motivoitunutta asennetta työntekoa kohtaan
  • Reipasta työotetta
  • Tarkuutta & oma-aloitteisuutta
  • Täysi-ikäisyyttä & hyvää suomen kielen taitoa
  • Kyky omaksua opetettavat asiat nopeasti
  • #Asenneratkaisee


Tarjoamme hakijalle:
  • Työhyvinvointisäätiön palvelut, kuten konserttilippuja ja huvipuistopäiviä
  • Laadukkaat työvaatteet
  • Alennuksia ja etuja myös kumppaneilta
  • Reilut työkaverit ja turvallisen työympäristön
  • Epassi sopimusruokailut
  • Kulttuuri-, liikunta- ja hierontaedun (työsuhteen jatkuessa yli 6kk, sekä tehtyjä työtunteja väh. 160 h)


Hakemuksia käydään läpi jo hakuajan aikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä, joten jätäthän hakemuksesi jo tänään, klikkaamalla Hae tähän paikkaan! Kerrothan hakemuksessasi miksi meidän tulisi valita juuri sinut tähän tehtävään. Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse saapuneita hakemuksia.

Mico Syrjäpalo

Rekrytointikonsultti

mico.syrjapalo@transval.fi

Me transvalilaiset liikutamme isoja ja pieniä tavaroita, pidämme yritysten materiaali- ja tietovirrat liikkeellä tehokkaasti, luotettavasti ja turvallisesti. Teemme työtä varastoissa, terminaaleissa, tehtaissa ja tuotantotiloissa, eli asiakkaamme tiloissa. Tai sitten ihan omissa varastoissamme. Yhden, kahden tai 5 000 työkaverin kanssa.

Olemme markkinajohtajana sisä- ja ulkoistuslogistiikassa. Sadat asiakkaat luottavat meihin ympäri Suomen ja kokemusta meillä on 28 vuoden ajalta. Arkea ja päätöksentekoamme ohjaavat arvomme luotettava, arvostava ja edistyksellinen.

Meille asiakas on ykkönen, ja niin olet sinäkin. Huolehdimme henkilöstömme jatkuvasta kehittämisestä mm. logistiikkaosaamisen, turvallisuuden ja esihenkilötyön osalta. Laitathan hakemusta tulemaan, oletpa sitten raudanluja logistiikka-alan ammattilainen, alalle vasta siirtyvä tai jos turvallisuus on sydäntäsi lähellä. Miltä kuulostaa? Tule Transvalille ja pääset tekemään merkityksellistä työtä osana Posti konsernia monimuotoisessa työympäristössä, jossa on paljon erilaisia uramahdollisuuksia myös tulevaisuutta ajatellen!

Työsuhteen tyyppi: Määräaikainen

Ota yhteyttä:
Sähköposti:
Sijainti: Vantaa
Transval - Edellisenä päivänä - 2023-09-19 13:49

Transval

Vantaa, Uusimaa
Työpaikkasyöte

Sähkökaappien kokoonpanija (Turku)

Click Henkilöstöpalvelut

Turku, Varsinais-Suomi

Automation and Electrical Assemblers, Prohoc Oy, Vaasa

Prohoc Oy

Vaasa, Pohjanmaa

ICT-Specialist, ATA Gears, Tampere

Academic Work

Tampere, Pirkanmaa

Sosiaaliohjaaja, lasten ja nuorten vastaanottotoiminnan yksikkö

Kuntarekry

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

SosiaalialaSosiaalialan muut tehtävätSosiaalityöUusimaaVantaaKunta

Apulaisosastonhoitaja, kotihoito

Kuntarekry

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue

UusimaaVantaaKunta

Projekti-insinööri

Barona

Vaasa, Pohjanmaa

Lähihoitajia alueelle Vihti-Lohja-Karkkila-Siuntio, 3 paikkaa

Länsi - Uudenmaan hyvinvointialue

LohjaUusimaa

Jyväskylän rekrymessut 2023

Barona

Jyväskylä, Keski-Suomi

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Pakettilajittelijoita Voutilaan sesonkiin

Äänikeräilijöitä Vantaan Voutilaan

Transval

Vantaa, Uusimaa

viikko sitten

Pakettilajittelija, Vantaa, 2 paikkaa, RTK-Henkilöstöpalvelu Oy, Vantaa

RTK-Henkilöstöpalvelu Oy

Vantaa, Uusimaa

3 viikkoja sitten

Varastotyöntekijöitä Voutilaan

Transval

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten

Pakettilajittelija, Vantaa (osa-aikainen)

RTK-Henkilöstöpalvelu Oy

Vantaa, Uusimaa

kuukausi sitten

Pakettilajittelija, Vantaa (osa-aikainen)

RTK Henkilöstöpalvelu

Uusimaa

kuukausi sitten

Pakettilajittelija

SOL Logistiikkapalvelut Oy

Vantaa, Uusimaa

4 kuukausia sitten

Työt samassa kategoriassa

Pakettilajittelijoita Voutilaan sesonkiin

Sähköasentaja sähkökeskusten tarkastuksiin

Bolt.Works

Helsinki, Uusimaa

juuri nyt

Siivooja ruokakauppaan/Cleaner for supermarket (2 kpl)

Wire Henkilöstöpalvelut

Karkkila, Uusimaa

juuri nyt

Kiinteistönhoitaja vaihtuviin kohteisiin Helsinki

Värväämö

Espoo, Uusimaa

juuri nyt

Siivooja huoltoasemalle/Cleaner for gas station (1 kpl)

Wire Henkilöstöpalvelut

Karkkila, Uusimaa

juuri nyt

Hoitoapulainen

Mainiokodit

Espoo, Uusimaa

juuri nyt

Autonasentaja

Porvoon Autopiste Oy

Porvoo, Uusimaa

juuri nyt

Aluemyyntipäällikkö pääkaupunkiseutu, Celsius Suomi Oy

Celsius Suomi Oy

Helsinki, Uusimaa

juuri nyt

Sisustusmyyjiä pääkaupunkiseudulle!

Winpro Henkilöstöpalvelut

Helsinki, Uusimaa

juuri nyt

Osa-aikaisia sisustusmyyjiä pääkaupunkiseudulle!

Winpro Henkilöstöpalvelut

Espoo, Uusimaa

juuri nyt

Henkilöajoneuvojen ostajia, K-Auto Vantaa

Kesko

Vantaa, Uusimaa

juuri nyt

Junior-konsultti (Logistiikkaratkaisujen pariin)

EP-Logistics / aTalent

Helsinki, Uusimaa

12 minuuttia sitten

Töitä samassa firmassa

Pakettilajittelijoita Voutilaan sesonkiin

Keräilijöitä Vantaalle

Transval

Vantaa, Uusimaa

5 päiviä sitten

Varastotyöntekijöitä Vantaalle

Transval

Finland

7 päiviä sitten

Logistiikkatyöntekijä aluekuljetukseen Jyväskylään

Transval

Jyväskylä, Keski-Suomi

7 päiviä sitten

Äänikeräilijöitä Sipooseen

Transval

Sipoo, Uusimaa

7 päiviä sitten

Äänikeräilijöitä Vantaan Voutilaan

Transval

Vantaa, Uusimaa

viikko sitten

Aiheeseen liittyvät avainsanat

Pakettilajittelijoita Voutilaan sesonkiin