Lähetyspäivä
Kategoria
Palkka
Työn tyyppi
Taso
Sijainti
Tallenna työpaikka Hae nyt
Yhtiö

Kuntarekry

addressOsoiteSastamalan kaupunki, Sivistyspalvelut, Lukiokoulutus
type Työn muotoKokoaikatyö, Osa-aikatyö, Työpaikka, Määräaikainen, Virkasuhde
salary Palkkan mukaan
KategoriaKoulutus

Työnkuvaus

Sastamalan kaupungin lukiokoulutus hakee opettajia lyhytaikaisiin sijaisuuksiin koulun tarpeiden mukaan. Sijaisuuksien kesto vaihtelee yhdestä päivästä muutamaan viikkoon ja tarve sijaisille on ympäri vuoden.

Sijaiselta odotamme viran kelpoisuusvaatimukset täyttämistä, jotka määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Sijaisrekisteriin voivat hakea myös opettajaksi opiskelevat, opettajiksi aikovat tai muuten sijaisiksi sopivat henkilöt.

Arvostamme aikaisempaa kokemusta, joustavuutta, yhteistyökykyä ja oma-aloitteisuutta. Edellytämme 18 vuoden ikää sekä riittävää suomen kielen osaamista. Sijaisen on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.

Huomioithan, että osa pidemmistä sijaisuuksista laitetaan erilliseen hakuun Kuntarekryyn ja TE-toimiston verkkosivuille.

Sijaisrekisteriin ilmoittaudut täyttämällä sähköisen hakemuksen osoitteessa . Yhteys- ja käytettävyystietojen ajan tasalla pitäminen on edellytys sijaisuuksien tarjoamiselle. Muistathan päivittää hakemustasi tarvittaessa.

Sijaisrekisteri ei ole julkinen hakumenettely eikä sijaisrekisterin kautta täytetyistä lyhytaikaisista sijaisuuksista tehdä hallintopäätöksiä.

Sastamalan kaupunki on savuton työpaikka.

Kuntarekry - Edellisenä päivänä - 2023-09-19 18:44

Kuntarekry

Sastamalan kaupunki, Sivistyspalvelut, Lukiokoulutus
Työpaikkasyöte

Post Doctoral Researcher in European History, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylä, Keski-Suomi

Senior Software Engineer, Fitbit

Google Finland Oy

Helsinki, Uusimaa

Hanketyöntekijä/työkoordinaattori, Rautavaaran kunta, Rautavaara

Rautavaaran kunta

Rautavaara, Pohjois-Savo

Puhelinmyyjä Lappeenrantaan, äänikirjat historia (Sopii opiskelijoille!)

Intensive Sales Partners Oy

Lappeenranta, Etelä-Karjala

Puhelinmyyjä Lappeenrantaan, äänikirjat tiede (Sopii opiskelijoille!)

Intensive Sales Partners Oy

Lappeenranta, Etelä-Karjala

Kahvilatyöntekijä

Taitorent Oy

Tampere, Pirkanmaa

Asbestinpurkaja Kuopioon

Nordrec Henkilöstöpalvelut Oy

Kuopio, Pohjois-Savo

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu / Socialarbetare, barnskydd

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue

Porvoo, Uusimaa

Valvontaoperaattori Turkuun, HR Satama Finland Oy, Turku

HR Satama Finland Oy

Turku, Varsinais-Suomi

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Opettajan sijaisuudet lukiokoulutukseen

Varhaiskasvatuksen sijaisuudet

Naantalin kaupunki

Naantali, Varsinais-Suomi

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen sijaisuudet, Naantalin kaupunki, Naantali

Naantalin kaupunki

Naantali, Varsinais-Suomi

24 tunteja sitten

Opettajan tai koulunkäynninohjaajan sijainen

Hausjärven kunta

Hausjärvi, Kanta-Häme

3 päiviä sitten

Vakuutusneuvoja Nordea Henkivakuutukseen

Nordea

Helsinki, Uusimaa

3 päiviä sitten

Varhaiskasvatuksen sijaisuudet

Kuntarekry

00

Naantalin kaupunki, Sivistyspalvelut, Varhaiskasvatus

4 päiviä sitten

Opettajien sijaisuudet

Pyhäjärven kaupunki

Pyhäjärvi, Pohjois-Pohjanmaa

4 päiviä sitten

Musiikin opettajan määräaikainen tehtävä

Kuntarekry

Opetus- ja kulttuurialaAineenopettajat ja lehtoritLappiTornioKunta

Tornion kaupunki, sivistyspalvelut

4 päiviä sitten

Varhaiskasvatuksen sijaisuudet

Kuntarekry

ja OVTES

Kalajoen kaupunki, Sivistys- ja hyvinvointipalvelut, Varhaiskasvatuspalvelut

4 päiviä sitten

Opettajan tai koulunkäynninohjaajan sijainen

Kuntarekry

n mukaan

Hausjärven kunta, Sivistystoimi

4 päiviä sitten

Lukion matematiikan opettajan sijaisuus

Turun kaupunki

Turku, Varsinais-Suomi

5 päiviä sitten

Lukion matematiikan opettajan sijaisuus

Kuntarekry

n mukaisesti

Turun kaupunki, Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus, Lukiokoulutus, Puolalanmäen lukio

5 päiviä sitten

Koulunkäynninohjaajien sijaisuudet

Kuntarekry

59

Evijärven kunta

5 päiviä sitten

Työt samassa kategoriassa

Opettajan sijaisuudet lukiokoulutukseen

Post Doctoral Researcher in European History, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylä, Keski-Suomi

juuri nyt

Hanketyöntekijä/työkoordinaattori, Rautavaaran kunta, Rautavaara

Rautavaaran kunta

Rautavaara, Pohjois-Savo

juuri nyt

Peruskoulun rehtori, Aarnivalkean koulu

Espoon kaupunki

Espoo, Uusimaa

juuri nyt

Peruskoulun rehtori, Ruusutorpan koulu

Espoon kaupunki

Espoo, Uusimaa

juuri nyt

Perusopetuksen rehtori, Rautalammin kunta, Rautalampi

Rautalammin kunta

Rautalampi, Pohjois-Savo

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen sijaisuudet

Naantalin kaupunki

Naantali, Varsinais-Suomi

juuri nyt

Sosiaalityöntekijän virka, Satakunnan hyvinvointialue, Pori

Satakunnan hyvinvointialue

Pori, Satakunta

juuri nyt

Myymäläsiivooja, Inhouse Partners Oy, Muhos

Inhouse Partners Oy

Muhos, Pohjois-Pohjanmaa

juuri nyt

Tiimivastaava, sisäinen sijainen

Kuntarekry

Tekninen alaRuokapalvelutSiivous ja laitoshuoltoUusimaaNurmijärviKunta

Nurmijärven kunta

juuri nyt

Pt. tuntiopettaja, suomi toisena kielenä (S2), Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä, Lieksa

Pohjois-Karjalan Koulutuskuntayhtymä

Lieksa, Pohjois-Karjala

juuri nyt

Va. luokanopettajan virka, Kurikan kaupunki, Kurikka

Kurikan kaupunki

Jalasjärvi

juuri nyt

Töitä samassa firmassa

Opettajan sijaisuudet lukiokoulutukseen

Tiimivastaava, sisäinen sijainen

Kuntarekry

Tekninen alaRuokapalvelutSiivous ja laitoshuoltoUusimaaNurmijärviKunta

Nurmijärven kunta

juuri nyt

Lärare inom småbarnspedagogik / Vindängens daghem

Kuntarekry

Lönesättning enligt UKTA

Småbarnspedagogik / Vindängens daghem

juuri nyt

Talous- ja hallintoasiantuntija

Kuntarekry

00

Kangasalan kaupunki

juuri nyt

Erityisopettaja, Viherlaakson koulu

Kuntarekry

in mukainen

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen perusopetus, Perusopetus, Leppävaara, Viherlaakson koulu

juuri nyt

Tietoliikenneasiantuntija Lappeenrantaan

Kuntarekry

Hallinto- ja toimistotyöEtelä-KarjalaLappeenrantaKunta

Meidän IT ja talous Oy

juuri nyt

Perusopetuksen rehtori

Kuntarekry

n mukaan

Rautalammin kunta, Sivistysosasto

3 tunteja sitten

Aiheeseen liittyvät avainsanat

Opettajan sijaisuudet lukiokoulutukseen