Haluatko työskennellä tiimissä, jossa sinusta välitetään, organisaatiossa, joka haluaa kehittyä ja kehittää? Tule meille töihin!
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen 1.1.2024 tai sopimuksen mukaan kahta
KASVATUS- JA OHJAUSALAN OPETTAJAA (varhaiskasvatus ja perhetoiminta) Opettajana tehtäviisi kuuluvat kasvatus- ja ohjausalan opiskelijoiden opettaminen ja ohjaaminen oppilaitoksessa sekä asiakkaiden toimintaympäristössä. Opiskelijoiden opintojen henkilökohtaistaminen, tutkinnon suorittamisen ohjaus ja arviointi ovat myös keskeisiä työtehtäviäsi. Oppisopimusopiskelijoiden ohjaus ja monipuolinen työelämäyhteistyö on aktiivista ja työpaikkaohjaajien perehdyttäminen kuuluu työnkuvaan. Lisäksi suunnittelet koulutuksia ja kehität uusia toimintamalleja yhteistyössä tiimin ja asiakkaiden kanssa.
Edellytämme pedagogista pätevyyttä ja soveltuvaa alan korkeakoulututkintoa, vahvaa ammatillista osaamista varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan alueelta sekä toivotaan kokemusta varhaiskasvatuksessa työskentelystä. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on luettavissa asetuksessa 986/1998 sekä asetusmuutoksissa 1150/2017 ja 431/2018.
Tehtävään valittavan on ennen työn aloittamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote sekä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävän täyttämisessä käytetään kuuden (6) kk:n koeaikaa.
Hyvät ohjaus- ja vuorovaikutustaidot, kielitietoisuus, ratkaisukeskeinen työote ja organisointikyky mahdollistavat tehtävän menestyksekkään hoitamisen. Kokemus verkkopedagogiikasta on eduksi. Katsomme eduksi myös luonto- ja elämystoiminta sekä mediakasvatusosaamisen. Keudan vision mukaisesti toivomme sinun olevan innostava, yksilöllinen, yrittäjähenkinen ja aktiivinen tiimipelaaja.
Hakuajan päätyttyä kutsumme videohaastatteluun hakemusten perusteella soveltuvimmat hakijat. Videohaastattelun ja hakemusten perusteella kutsumme live-haastatteluun Keudaan Tuusula Kirkkotielle viimeiseen rekrytointivaiheeseen etenevät hakijat. Live-haastattelut ovat 30.10.2023 klo 8-11 välisenä aikana.
Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi jo tänään!
Tarjoamme sinulle asiantuntevan työyhteisön sekä viihtyisän työympäristön vakavaraisessa ja kehittyvässä organisaatiossa. Saat kattavan perehdytyksen tehtäviisi. Työntekijöidemme hyvinvointia vahvistamme työterveyshuollon palveluilla sekä vireällä työhyvinvointitoiminnalla, johon kuuluu mm. ePassin liikunta- ja kulttuuripalveluita sekä työsuhdepyöräetu.
Tervetuloa Keudaan kehittämään ja kehittymään!