Lähetyspäivä
Kategoria
Palkka
Työn tyyppi
Taso
Sijainti
Tallenna työpaikka Hae nyt
Yhtiö

Rinnekodit

addressOsoiteNurmijärvi, Uusimaa
KategoriaTerveydenhuolto

Työnkuvaus

Haemme tiimimme lähihoitajaa vakituiseen työsuhteeseen

Tervetuloa Kiikkaistentielle!

Klaukkalan Kiikkaistentiellä sijaitsee kehitysvammaisten asiakkaidemme koti. Työssämme tuomme ohjausta ja apua asiakkaillemme, jotta he voivat elää omannäköistään elämää. Yksikkömme sijaitsee Klaukkalan keskustan palvelujen äärellä ja meille on helppo tulla omalla autolla, julkisilla tai vaikka pyörällä.

Kiikkaistentiellä työpäivät täyttyvät asiakkaiden kanssa yhdessä tekemisestä, päivittäisissä toimissa ja asioissa avustamisesta ja myös tehtyjen toimien raportoinnista ja kirjaamisesta. Tehtävämme on mahdollistaa asiakkaidemme hyvän arjen toteutuminen.

Tuemme asiakkaidemme toimijuutta ja osallisuutta heidän omassa arjessaan. Asiakkaidemme toimintakyky vaihtelee ja jokainen heistä on omanlaisensa persoona. Tällaisena haluamme asiakkaamme myös kohdata; meillä jokainen on juuri oikeanlainen omana itsenään!

Haemme nyt kannustavaan työyhteisöömme kahta työntekijää vahvistamaan positiivista ja huumorintajuista porukkaamme. Tarjolla on vakituinen tehtävä sekä vanhempainvapaansijaisuus. Työyhteisömme on auttavainen ja avoin uusille tulijoille eikä ketään jätetä yksin. 🤗

Tehtävästäsi:

Vaikka arjessamme on tietyt rutiinit, jokainen päivä on erilainen. Työnkuvasi voi muodostua esimerkiksi asukkaidemme toimintakyvyn tukemisesta sekä ylläpitämisestä, perushoidosta, mahdollisesta lääkehoidosta, raportoinnista sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisesta. Läsnäolosi on tärkeää - asiakkaan aito kohtaaminen ja kommunikaation tukeminen ovat merkittävä osa tehtävääsi. Meille pienetkin onnistumiset ovat suuria, oli kyse sitten mielekkään kokemuksen aikaansaamasta hymystä tai onnistuneesta ruokailuhetkestä. Paras palaute hyvin tehdystä työstä välittyykin asiakkailtamme usein ilmein ja elein!


Tiimistämme:

Hyödynnämme meiltä löytyvää monipuolista osaamista ja yksilöllisiä vahvuuksia - kannustamme toisiamme kehittymään niin omilla oppimispoluillamme kuin tiiminäkin! Työskentelet yhdessä työyhteisöömme kuuluvien lähihoitajien, kodinhuoltajan, sairaanhoitajan, erityisohjaajien ja esihenkilönäsi toimivan palveluyksikön johtajan kanssa. Meillä tehdään töitä ammattitaidolla, yksin ja tiimissä, eikä työkavereita jätetä pulaan.

Meistä jokainen on sinun tukenasi - kerrothan sinäkin kehitysehdotuksistasi rohkeasti meille! Tule sinäkin luomaan asiakkaillemme mielekästä arkea!

Haluamme, että pääset loistamaan työssäsi! Odotamme sinulta:
  • lähihoitajan tutkintoa ja Valvira-rekisteröintiä
  • aitoa kiinnostusta kohdata asiakkaamme yksilöllisesti tuoden iloa heidän elämäänsä
  • kiinnostusta kehitysvammaisten tai erityistarpeisten henkilöiden parissa tehtävää työtä kohtaan
  • tilannetajua ja ammattitaitoista ennakointia
  • oma-aloitteista työotetta
  • valmiutta kolmivuorotyöhön
  • ennen kaikkea halua kehittyä ja oppia uutta kanssamme!




Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme ja tunnet olosi turvalliseksi. Olemmekin saaneet Hyvän mielen työpaikka® - tunnustuksen panostuksestamme paremman työelämän puolesta!

Hyvinvointisi tueksi tarjoamme:

  • kulttuuri- ja liikuntaedun Smartum Plus
  • työterveyshuollon, joka sisältää mielen hyvinvointia tukevia palveluita
  • vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa kaikkialla maailmassa ilman korvausrajaa
  • oman perehdyttäjän ja sinulle suunnitellun vieraanvaraisen perehdytyksen
  • mahdollisuuden hyödyntää tehtävässä omia vahvuuksiasi
  • monipuolisia koulutuksia, urapolkuja ja kehittymismahdollisuuksia
  • apua oman talouden hallintaan
  • mahdollisuuden työsuhdepyörään yli 12 kk pituisessa työsuhteessa


Oletko sinä tuleva työkaverimme?

Jätä yhteystietosi helposti ja nopeasti vastaamalla muutamaan kysymykseen! Toimithan pian, sillä aloitamme haastattelut ja voimme tehdä palkkauspäätöksen jo ennen hakuajan päättymistä 15.10. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva tai pidempi määräaikaisuus.

Meillä voit vaikuttaa työaikaasi - tarjoamme mahdollisuuksia myös osa-aikaisiin työsuhteisiin!

Palkkauksemme pohjautuu yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimukseen. Palkkaluokkasi lähihoitajan/ohjaajan tehtävässä on G22 (2412,63-2731,51 € alan työkokemuksesta riippuen + työehtosopimuksen mukaiset vuorolisät).

Rinnekodit on savuton ja päihteetön työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää tartuntatautilain mukaisen rokotussuojan tarkastuksen.

Lue meistä lisää

Jäikö jokin askarruttamaan? Ota rohkeasti yhteyttä:

Palveluyksikön johtaja Sari Ahonen (20.9.2023 asti)

Arkisin 9-15 puh. 044 7776 234 tai sähköpostitse sari.ahonen@rinnekodit.fi

21.9.2023 alkaen lisätietoja antaa palveluyksikö johtaja Vuokko Riutta

arkisin 9-15 puh. 040 1842 090 tai sähköpostitse vuokko.riutta@rinnekodit.fi

Rinnekoti, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy, Caritas Palvelut Oy sekä Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhepalvelut yhdistyivät saman nimen alle - olemme Rinnekodit!

#sydänmukana #elämänpoluilla
Rinnekodit - Edellisenä päivänä - 2023-09-19 08:55

Rinnekodit

Nurmijärvi, Uusimaa
Työpaikkasyöte

Post Doctoral Researcher in European History, Jyväskylän yliopisto, Jyväskylä

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylä, Keski-Suomi

Senior Software Engineer, Fitbit

Google Finland Oy

Helsinki, Uusimaa

Hanketyöntekijä/työkoordinaattori, Rautavaaran kunta, Rautavaara

Rautavaaran kunta

Rautavaara, Pohjois-Savo

Puhelinmyyjä Lappeenrantaan, äänikirjat historia (Sopii opiskelijoille!)

Intensive Sales Partners Oy

Lappeenranta, Etelä-Karjala

Puhelinmyyjä Lappeenrantaan, äänikirjat tiede (Sopii opiskelijoille!)

Intensive Sales Partners Oy

Lappeenranta, Etelä-Karjala

Kahvilatyöntekijä

Taitorent Oy

Tampere, Pirkanmaa

Asbestinpurkaja Kuopioon

Nordrec Henkilöstöpalvelut Oy

Kuopio, Pohjois-Savo

Sosiaalityöntekijä, lastensuojelu / Socialarbetare, barnskydd

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue

Porvoo, Uusimaa

Valvontaoperaattori Turkuun, HR Satama Finland Oy, Turku

HR Satama Finland Oy

Turku, Varsinais-Suomi

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Kiikkaistentielle

Ohjaaja / Hoitaja, Peurakoti Oy, Espoo

Peurakoti Oy

Espoo, Uusimaa

juuri nyt

Iltapäiväkerho-ohjaaja / iltapäivätoiminnan ohjaaja Leppävaaraan

Sportti Iltapäiväkerhot Oy

Espoo, Uusimaa

22 minuuttia sitten

Johtava ohjaaja, nuorten vastaanotto

Helsingin kaupunki

Helsinki, Uusimaa

4 tunteja sitten

Johtava ohjaaja, nuorten vastaanotto

Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

Helsinki, Uusimaa

5 tunteja sitten

Sosiaalialan ohjaaja, pienryhmäkoti Tuikku oy, Mäntsälä

pienryhmäkoti Tuikku oy

Mäntsälä, Uusimaa

3 päiviä sitten

ohjaaja, Eedi Asumispalvelut Oy, Espoo

Eedi Asumispalvelut Oy

Espoo, Uusimaa

3 päiviä sitten

Ohjaaja lastensuojelun avohuoltoon / Helsinki, Uusimaa

PM Henkilöstöpalvelut

Helsinki, Uusimaa

4 päiviä sitten

Vastaava ohjaaja ryhmäkotiin, JST Aves Oy, Vantaan ryhmäkoti

JST Aves Oy

Vantaa, Uusimaa

4 päiviä sitten

Vastaava ohjaaja ryhmäkotiin, JST Aves Oy, Espoon ryhmäkoti

JST Aves Oy

Espoo, Uusimaa

4 päiviä sitten

Vastaava ohjaaja ryhmäkotiin, JST Aves Oy, Kirkkonummen ryhmäkoti

JST Aves Oy

Kirkkonummi, Uusimaa

4 päiviä sitten

Työt samassa kategoriassa

Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Kiikkaistentielle

Erityissosiaaliohjaaja / Specialsocialledare (Porvoo/Borgå)

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue

Porvoo, Uusimaa

juuri nyt

Osastonylilääkäri Hematologia

HUS

Helsinki, Uusimaa

juuri nyt

Yleislääkäri työterveyteen

Visio Health

Uusimaa

juuri nyt

Sairaanhoitajaksi sisätaudeille

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala

Helsinki, Uusimaa

3 tunteja sitten

Toimintaterapeutti lastensuojeluun

Kotico Oy

Espoo, Uusimaa

6 tunteja sitten

Lähihoitaja, Suursuon sairaala osasto 10

Helsingin kaupunki

Helsinki, Uusimaa

7 tunteja sitten

Lähihoitaja, Kivelän seniorikeskus, varahenkilöstö

Helsingin kaupunki

Helsinki, Uusimaa

7 tunteja sitten

Lähihoitaja, Patolan ryhmäkoti

Helsingin kaupunki

Helsinki, Uusimaa

7 tunteja sitten

Osastonlääkäri, Suursuon sairaala

Helsingin kaupunki

Helsinki, Uusimaa

13 tunteja sitten

Apulaisylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset

HUS

Espoo, Uusimaa

17 tunteja sitten

Osastonlääkäri Naistentaudit ja synnytykset

HUS

Helsinki, Uusimaa

20 tunteja sitten

Sairaanhoitaja Psykiatria

HUS psykiatria

Hyvinkää, Uusimaa

20 tunteja sitten

Töitä samassa firmassa

Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Kiikkaistentielle

Sote-alan osaajia Rinnekodit Tähtisumuun

Rinnekodit

Nokia, Pirkanmaa

6 päiviä sitten

Vastaava ohjaaja tai sairaanhoitaja Rinnekodit Tähtisumuun

Rinnekodit

Nokia, Pirkanmaa

7 päiviä sitten

Erityisohjaaja Rinnekodit Joutsenvirtaan

Rinnekodit

Helsinki, Uusimaa

viikko sitten

Aiheeseen liittyvät avainsanat

Ohjaaja (lähihoitaja) Rinnekodit Kiikkaistentielle