Mänttä-Vilppulan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluihin haetaan nuorisosihteeriä vakituiseen virkaan vastaamaan nuorisopalveluiden toiminnasta.
Nuorisosihteerin tehtävänä on vastata nuorisopalveluiden toteuttamisesta Mäntässä, Vilppulassa ja Kolhossa sekä koulunuorisotyön, nuorisovaltuuston ja muiden sidosryhmien yhteistyöstä. Hän toimii nuoriso-ohjaajien lähiesihenkilönä osallistuen myös itse nuorten ohjaustoimintaan.
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää nuorisotyön tuntemusta ja esihenkilötaitoja sekä valmiutta kehittää ja suunnitella uusia toimintamalleja. Lisäksi edellytämme monipuolisia ohjaustaitoja eri ikäisten nuorten kanssa toimimisesta ja hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
Kelpoisuusvaatimuksena nuorisosihteerin tehtävään on soveltuva korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto sekä kokemus nuorisoalasta.
Tehtävä alkaa 1.11.2023 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).
Tehtävään valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen lasten/nuorten kanssa työskenteleville määrätty rikostaustaote sekä hyväksyttävä todistus terveydentilasta.