Lukion lehtorin (EN) vakinainen virka Kiimingin lukiossa
Haettavana on LUKION LEHTORIN virka Kiimingin lukiossa. Opetettavana aineena englanti.
Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Eduksi luetaan monipuolinen ammatillinen osaaminen, hyvät yhteistyö- ja digitaidot sekä kehittävä työote.
Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.
Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.
Liitä hakemukseesi lyhyt video (maksimipituus 3 minuuttia), jossa kerrot näkemyksistäsi oppimisesta ja opettajuudesta. Videosta noin minuutin osuus tulee olla englanniksi.
Voit lisätä videon Youtuben tai Vimeon kaltaisiin videopalveluihin, jolloin video voi olla joko julkinen tai voit piilottaa sen niin, että videota pääsee katselemaan vain sinulta saadun linkin kautta. Videota on mahdollista jakaa myös lataamalla video LinkedInin tai Facebookin kaltaisiin somealustoihin tai upottamalla video sähköpostiin, CV-nettiin tai osaksi sähköistä hakulomaketta. Huomioithan, että sähköpostilla lähetetty video voi viedä paljon tilaa, suotavampaa on jakaa video ulkoisen linkin avulla (esim. Youtube tai Vimeo.) Muistathan tarkistaa videon toimivuuden esimerkiksi lähettämällä linkin jollekin tuttavallesi.
Haastatteluun valitut kutsutaan 27.2. Haastattelut pidetään 28.2.-29.2.2024. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/921/2024 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 26.2.2024 klo 15.00 mennessä.