Lähetyspäivä
Kategoria
Palkka
Työn tyyppi
Työmalli
Taso
Sijainti
Yhtiö

KuntarekryKatso lisää

addressOsoiteOulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Laanilan lukio
type Työn muotoKokoaikatyö, Työpaikka, Vakinainen
salary PalkkaOVTES
KategoriaKoulutus

Työnkuvaus

Lukion erityisopettajan vakinainen virka Laanilan lukiossa

Haettavana on LUKION ERITYISOPETTAJAN virka Laanilan lukiossa. Tehtävä sijoittuu sekä Laanilan lukioon (pääkoulu) että Kiimingin lukioon.

Opiskelijat ovat nimenneet koulumme Rakkauden Laanilaksi syystä. Yleissivistyksen tarjoaminen nuorille ihmisille nykyaikaisin opetusmenetelmin on meille sydämen asia - ihan oikeasti rakkaudesta tieteeseen, taiteeseen, taitoihin ja ihmisyyteen. Ilmapiiri on kotoisa ja kannustava. Laanilalaisilla on sydän paikallaan.

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/913/2024 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 26.2.2024 klo 15.00 mennessä.

Refer code: 213286. Kuntarekry - Edellisenä päivänä - 2024-02-11 05:46

Kuntarekry

Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, Laanilan lukio
Työpaikkasyöte

Vanhempi rikoskonstaapeli (08.05)

Poliisi

Joensuu, Pohjois-Karjala

Platschef/Arbetsledare

Anfra Oy

RuotsiSuomi

Account Manager

Abb Grain

Location Bangkok, Thailand

Project Manager- Distribution Solutions

Abb Grain

Vaasa, Pohjanmaa

RD Engineer (Firmware)

Abb Grain

Location Jiangmen, Guangdong, China

Varhaiskasvatuksen opettaja, Niipperin päiväkoti

Kuntarekry

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Espoon keskuksen palvelualue/Pohjoinen, Espoon keskus/Pohjoinen kunnalliset päiväkodit, Niipperin päiväkoti

1.8.2024 tai sopimuksen mukaan

Varhaiskasvatuksen opettaja, Perkkaan päiväkoti

Kuntarekry

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Leppävaaran palvelualue/Itä, Leppävaara/Itä kunnalliset päiväkodit, Perkkaan päiväkoti

1.8.2024 tai sopimuksen mukaan

Kesätyö: Vapaa-aikapalveluiden Summer-kesätyöntekijä

Kuntarekry

Vapaa-aikapalvelut

3.6.- 11.8.2024

Varhaiskasvatuksen opettaja, Kivimiehen päiväkoti

Kuntarekry

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Tapiolan palvelualue, Tapiolan kunnalliset päiväkodit, Kivimiehen päiväkoti

29.7.2024

Kesätyö: Vapaa-aikapalveluiden Summer-kesätyöntekijä

Kuntarekry

Vapaa-aikapalvelut

3 viikkoa/ 3.6-21.6.2024 väliselle ajalle

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Lukion Erityisopettaja, Laanilan Lukio

Erityisopetuksen tuntiopettaja, Jokirinteen koulu, jatkettu haku

Kuntarekry

OVTES

Suomenkieliset opetuspalvelujen palveluryhmä, Jokirinteen koulu

12 tunteja sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Kuntarekry

2980,41 tai 3121,83 €/kk

Päiväkoti Mesikämmen

14 tunteja sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Kuntarekry

2980,41 €/kk tai 3121,83 €/kk

Ollikalan päiväkoti

14 tunteja sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Kuntarekry

2980,41 tai 3121,83 €/kk

Anisten päiväkoti

14 tunteja sitten - nähty

kieltenopettaja

Kuntarekry

OVTES C-liite

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä

eilen - nähty

Laaja-alainen erityisopettaja

Kuntarekry

OVTESsin mukaan

Siuntion kunta, Sivistysosasto, Opetuksen tulosalue, Aleksis Kiven koulu

eilen - nähty

Laaja-alainen erityisopettaja

Kuntarekry

OVTESsin mukaan

Siuntion kunta, Sivistysosasto, Opetuksen tulosalue, Aleksis Kiven koulu

eilen - nähty

Lukion opinto-ohjaaja

Kuntarekry

OVTES

Limingan kunta, Sivistyspalvelut

eilen - nähty

Lukion psykologian ja uskonnon lehtori, Matinkylän lukio

Kuntarekry

in mukainen

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielisen toisen asteen koulutuksen ja nuorisopalvelujen tulosyksikkö, Toisen asteen koulutus, Matinkylän lukio

eilen - nähty

Lukion matemaattisten aineiden lehtori

Kuntarekry

OVTES

Limingan kunta, Sivistyspalvelut

eilen - nähty

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Kuntarekry

n mukaan

Ylöjärven kaupunki

2 päiviä sitten - nähty

2 varhaiskasvatuksen erityisopettajaa

Kuntarekry

1.8.2024

Porin kaupunki, Sivistystoimiala - opetus ja varhaiskasvatus, Varhaiskasvatusyksikkö

2 päiviä sitten - nähty

2 perusopetuksen erityisopettajaa

Kuntarekry

1.8.2024

Porin kaupunki, Sivistystoimiala - opetus ja varhaiskasvatus, Opetusyksikkö

2 päiviä sitten - nähty

Lukion päätoiminen tuntiopettaja SA, RU, EN

Kuntarekry

OVTES

Limingan kunta, Sivistyspalvelut

2 päiviä sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Kuntarekry

1.8.2023

Kajaanin kaupunki, Sivistystoimiala, Varhaiskasvatus

2 päiviä sitten - nähty

Erityisopettajan virka

Kuntarekry

n mukaan

Uudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut

2 päiviä sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Niittykummun päiväkoti

Kuntarekry

3100 €/kk

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen varhaiskasvatus, Tapiolan palvelualue, Tapiolan kunnalliset päiväkodit, Niittykummun päiväkoti

2 päiviä sitten - nähty

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja

Kuntarekry

00

Kanniston päiväkoti

2 päiviä sitten - nähty

Aiheeseen liittyvät avainsanat

Lukion erityisopettaja, Laanilan lukio