Asiakasyrityksemme etsii uutta työntekijää toiminnan laajentuessa. Yritys on erikoistunut erityisesti erilaisten prosessiteollisuuden laitteiden suunnitteluun, valmistukseen ja asennukseen. Yrityksen käyttämä päämateriaali on alumiini, joten on eduksi, jos sinulla on jo kokemusta alumiinin kanssa työskentelystä ja sen hitsaamisesta. Otamme kuitenkin huomioon myös muut hakijat, sillä yrityksellä on mahdollisuus kouluttaa palkattu henkilö alumiinihitsaukseen. Sinulla tulee kuitenkin olla jo aiempaa kokemusta levyseppä-hitsaajan työstä. Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Raisiossa ja sinne on myös helppo kulkea julkisella liikenteellä. Työ on vakituinen ja alkaa lokakuussa. Me kuitenkin haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Hakemuksen voi laittaa oheisen linkin kautta tai esimerkiksi sähköpostilla osoitteeseen turku@selekta.fi
Luotettava, paikallinen ja sinusta huolehtiva!
Selekta Varsinais-Suomi Oy on saavuttanut hyvän maineen työntekijöiden ja asiakkaiden keskuudessa. Työllistämme noin 200 työntekijää eri toimialoilta. Olemme vastuullisia, joustavia ja palveluhenkisiä. Haluamme löytää juuri sinulle sopivan työpaikan.
Hae meille! Odotamme jo yhteydenottoasi!
Selekta Varsinais-Suomi Oy
Eerikinkatu 6b, 8krs
20100 Turku
puh. 02 880 1200
turku@selekta.fi