Lähetyspäivä
Kategoria
Palkka
Työn tyyppi
Taso
Sijainti
Tallenna työpaikka Hae nyt
Yhtiö

Kuntarekry

addressOsoiteEspoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen perusopetus, Perusopetus, Matinkylä/ Olari-Tapiola, Olarin koulu
type Työn muotoKokoaikatyö, Työpaikka, Määräaikainen, Virkasuhde
salary Palkkain mukainen
KategoriaKoulutus

Työnkuvaus

Haemme kieli- ja kulttuuriryhmien opettajaa perhevapaan sijaisuuteen ajalle 9.10.2023 - 1.6.2024. Tehtäviin kuuluu kieli- ja kulttuuriryhmien oppilaiden oppimisen ja kasvun tukeminen ja heidän s2-opetus 1. vuosiluokalla. Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja kuuluu koulumme kielellisen tuen tiimiin. Odotamme että tehtävään valitulla on näkemystä s2-opetuksesta ja kieli- ja kulttuuritaustaisten tuen järjestämisen muodoista, osaamista asiakirjatyöskentelystä ja verkostoyhteistyöstä. Arvostamme konsultatiivistä roolia työyhteisössä. Toivomme valitun edistävän osaltaan perusopetuksen yhtenäisyyden ajatusta koulussamme.

Olarin koulu on toiminut yhtenäisenä peruskouluna 1.8.2017 lähtien. Koulussa on yhteensä noin 750 oppilasta kahdessa toimipisteessä Opinmäen kiinteistössä (luokat 1-3) ja Olarinniityntiellä (luokat 4-9). Koulumme on monikulttuurinen alueen lasten ja nuorten lähikoulu.
Olarin koululla on myös pitkät perinteet matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen kehittämisessä. Luokilla 7.-9. tarjotaan painotettua matemaattis-luonnontieteellistä opetusta.
Olarin koulussa on tärkeää elämän perustaitojen ja -tietojen oppiminen.

Koulun nimi ja osoite: Olarin koulu, Lillhemtintie 1, 02250 Espoo

Työaika: OVTES:in mukainen

Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Haettava tehtävä on määräaikainen.
Palvelussuhde alkaa 9.102023.

Tämä työpaikka on esteetön.

Kelpoisuusvaatimus: Peruskoulun aineenopettajan tai luokanopettajan kelpoisuus.

Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Asetuksen 9 §:n mukaisesti perusopetusta antavalla opettajalla tulee olla suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.

Määräaikaisissa tehtävissä huomioimme myös ei-kelpoiset hakijat.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme kykyä opettaa erilaisia ja eri-ikäisiä oppilaita kielitietoisesti, oma-aloitteisuutta, kykyä suunnitella omaa työtä ja osallistaa oppilaat omaan oppimiseen, kykyä hyödyntää digilaitteita ja sähköisiä oppimisympäristöjä oppimisen välineinä sekä hyviä ryhmän hallinnan ja työyhteisötaitoja.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!

Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

Voit kysyä työpaikan olosuhteista (esim. erityistarpeista) myös anonyymisti. Lähetä kysymyksesi . Selvitämme asian sinulle paljastamatta henkilöllisyyttäsi esihenkilölle.

Lue työstä, jolla on merkitystä:

Kuntarekry - Edellisenä päivänä - 2023-09-19 12:11

Kuntarekry

Espoon kaupunki, Kasvun ja oppimisen toimiala, Suomenkielinen perusopetus, Perusopetus, Matinkylä/ Olari-Tapiola, Olarin koulu
Työpaikkasyöte

Projekti-insinööri

Barona

Vaasa, Pohjanmaa

Lähihoitajia alueelle Vihti-Lohja-Karkkila-Siuntio, 3 paikkaa

Länsi - Uudenmaan hyvinvointialue

LohjaUusimaa

Jyväskylän rekrymessut 2023

Barona

Jyväskylä, Keski-Suomi

Koordinaattori

Barona

Helsinki, Uusimaa

Rengasasentajaksi syyssesonkiin!

Barona

Kittilä, Lappi

Jyväskylä recruitment fair

Barona

Jyväskylä, Keski-Suomi

Raskaan kaluston huoltoasentaja (Rusko)

Click Henkilöstöpalvelut

Rusko, Varsinais-Suomi

Perhetyöntekijä, Lapsiperheiden palvelut Suupohja, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, Kauhajoki

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue

Kauhajoki, Etelä-Pohjanmaa

Puheterapeutti, vaativan tuen osaamiskeskus, Satakunnan hyvinvointialue, Ulvila

Satakunnan hyvinvointialue

Ulvila, Satakunta

Jaa työpaikkoja ystävien kanssa

Aiheeseen liittyvät työt

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, Olarin koulu

Varhaiskasvatuksen opettaja, Tuulimyllyn päiväkoti

Kuntarekry

OVTES, teht.koht.palkka 2 740,39 eur/kk.

Säkylän kunta

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kuntarekry

2620,00 - 2702,00 €

Mikkelin kaupunki, Varhaiskasvatus, Kalevankankaan päiväkoti

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja 25.10.2023 - 31.7.2024

Kuntarekry

OVTES

Nousiaisten kunta, Sivistysosasto, Varhaiskasvatuksen tehtäväalue

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja

Verkanappulat Oy

Vakituinen

Paimio, Varsinais-Suomi

4 minuuttia sitten

Liikunnan ja terveystiedon opettaja

Lappeenrannan kaupunki

Lappeenranta

14 minuuttia sitten

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kuntarekry

3075,24€/kuukausi

Kauniaisten kaupunki, Sivistystoimi, Varhaiskasvatus

tunti sitten

Varhaiskasvatuksen opettaja Syrjälän päiväkoti

Nurmijärven kunta

2 772 €/kk

Uusimaa

tunti sitten

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kuntarekry

OVTES

Savonlinnan kaupunki, Sivistystoimen toimiala, Varhaiskasvatus

4 tunteja sitten

Perusopetukseen valmistava opettaja

Kuntarekry

n mukaan

Hattulan kunta, Sivistys- ja hyvinvointitoimiala, Perusopetus, Nihattulan koulu

4 tunteja sitten

Opettaja; suomen kieli sekä taide ja luova ilmaisu

Kuntarekry

OVTES

Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Ammatillinen koulutus

4 tunteja sitten

Työt samassa kategoriassa

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, Olarin koulu

Jyväskylän rekrymessut 2023

Barona

Jyväskylä, Keski-Suomi

juuri nyt

Tuntiopettaja, sähköala, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Imatra

Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä

Imatra, Etelä-Karjala

juuri nyt

Apulaisosastonhoitaja, Tyks infektio-osasto, Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Turku

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Turku, Varsinais-Suomi

juuri nyt

Koulunkäynninohjaaja, vuorotteluvapaasijaisuus

Kuntarekry

2201,16€/kk, KVTES

Porin kaupunki, Sivistystoimiala - opetus ja varhaiskasvatus, Opetusyksikkö, Perusopetus, Tuulikellon koulu

juuri nyt

Luokanopettajan viransijaisuus

Kuntarekry

OVTES+Laitila TVA

Laitilan kaupunki, Sivistystoimi, Perusopetus, Laitilan kyläkoulu

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen sijaisuuksien avoin haku

Kuntarekry

Sopimuksen mukaan

Uudenkaupungin kaupunki, Kasvun ja oppimisen palvelut

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja, Tuulimyllyn päiväkoti

Kuntarekry

OVTES, teht.koht.palkka 2 740,39 eur/kk.

Säkylän kunta

juuri nyt

Business & Data Analyst F.E.C -rekrytoiva koulutus, Uusimaa

Rastor-instituutin rekrytoivat koulutukset

Uusimaa

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kuntarekry

2620,00 - 2702,00 €

Mikkelin kaupunki, Varhaiskasvatus, Kalevankankaan päiväkoti

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä

Kuntarekry

n mukaisesti

Liperin kunta

juuri nyt

Erityisopettajan sijainen

Kuntarekry

n mukaan

Muonion kunta, Sivistyspalvelut

juuri nyt

Töitä samassa firmassa

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, Olarin koulu

Puheterapeutti: erityisryhmien asiantuntijapalvelut, Liperi (id7991)

Kuntarekry

Pohjois-KarjalaLiperiKunta

Siun sote

juuri nyt

Sairaanhoitajasissin toimi Resurssikeskuksessa -Lestijärvi-Toholampi-Ullava-Kannus alueella

Kuntarekry

SosiaalialaSosiaalialan muut tehtävätKeski-PohjanmaaToholampiKunta

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Soite

juuri nyt

Määräaikainen varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Kuntarekry

2314,09- 2365,45€/kk.

Varhaiskasvatus/sivistyspalvelut

juuri nyt

Koulunkäynninohjaaja, vuorotteluvapaasijaisuus

Kuntarekry

2201,16€/kk, KVTES

Porin kaupunki, Sivistystoimiala - opetus ja varhaiskasvatus, Opetusyksikkö, Perusopetus, Tuulikellon koulu

juuri nyt

Ympäristöpäällikkö

Kuntarekry

4025,63 € + mahdolliset lisät

Liedon kaupunki, Kaupunkikehityspalvelut

juuri nyt

Varhaiskasvatuksen opettaja

Kuntarekry

2620,00 - 2702,00 €

Mikkelin kaupunki, Varhaiskasvatus, Kalevankankaan päiväkoti

juuri nyt

Aiheeseen liittyvät avainsanat

Kieli- ja kulttuuriryhmien opettaja, Olarin koulu