Kotikuntoutuksen fysioterapeuttina toteutat kuntoutusta iäkkäiden asiakkaiden lähi-ja kotiympäristössä, tiiviissä yhteistyössä kotihoidon tiimin kanssa. Kuntoutus alkaa kartoituskäynnillä ja arkikuntoutussuunnitelman laatimisella yhdessä asiakkaan kanssa. Kotikäyntejä toteutetaan tarpeen mukaan, työ sisältää tarvittaessa myös apuvälinetarpeen sekä kodinmuutostöiden tarpeen arviointia. Fysioterapeuttina ohjaat lisäksi viikoittain toteutuvia kuntosaliryhmiä.
Työ on itsenäistä, sopivasti haastavaa, mutta yksin sinun ei tarvitse pärjätä, sillä saat aina apua kollegoilta sekä omalta tiimiltäsi. Meillä pääset mukaan mielenkiintoiseen, energiseen ja toimintaansa kehittävään työyhteisöön.
Fysioterapeutin työtehtävät sijoittuvat sote-keskuksen 3 (Kaarina, Paimio, Sauvo) alueelle, ensijaisena paikkana Kaarinan kaupungin alueen kotikuntoutus. Tehtävän hoito edellyttää oman auton käytön mahdollisuutta.
Toivomme, että sinulla on kokemusta iäkkäiden kuntoutuksesta ja kykenet itsenäiseen työskentelyyn -ja päätöksentekoon.
Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 559/94 mukainen fysioterapeutin laillistus.
Varhan työntekijät saavat valita itselleen mieluisan työsuhde-edun kolmesta vaihtoehdosta, jotka painottuvat eri tavoin liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri-, työmatka- ja/tai lounasedun kesken (tulossa käyttöön).
Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.