Hyvinvoiva Etelä-Pohjanmaa -hanke on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa, josta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Hankkeen tavoitteena on purkaa koronapandemian aiheuttamaa hoito- ja palveluvelkaa, edistää hoitotakuuta, vahvistaa ennaltaehkäisyä, kustannusvaikuttavuutta ja vaikuttavuusperusteista ohjausta. Hankkeella edistetään haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden hoitotakuun toteutumista, kavennetaan eriarvoisuutta sekä panostetaan ongelmien varhaisempaan tunnistamiseen. Hankkeen toimenpiteitä ovat palvelukokonaisuuksien ja -ketjujen kehittäminen, digitaalisten ja matalan kynnyksen palvelujen lisääminen, työnjaon selkeyttäminen.
Linkki hankesuunnitelmaan: https://innokyla.fi/fi/kokonaisuus/etela-pohjanmaan-hyvinvointialue-suomen-kestavan-kasvun-ohjelma-hyvinvoiva-etela
Asiantuntijan tehtäviin kuuluu lasten ja lapsiperheiden, nuorten ja nuorten aikuisten palveluiden kehittäminen hoitoon ja palveluun pääsyn parantamiseksi, digitaalisten palveluiden käyttöönottamisen tukeminen ja kehittäminen. Asiantuntija vastaa hankesuunnitelman täytäntöönpanosta vuosina 2023-2025, hankkeen raportoinnista ja hanketyötä tukevista muista tehtävistä.
Kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon tuntemusta, monipuolisia ja hyviä tietoteknisiä taitoja, viestintä-, verkostoitumis- ja vuorovaikutustaitoja sekä itsenäistä työotetta. Eduksi katsotaan kokemus kehittämistehtävistä, digitaalisten palveluiden tuntemusta ja kokemusta psykiatrian tai päihdepalveluiden työstä.
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät käytössä olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Hyväksyttävä todistus terveydentilasta esitettävä ennen määräaikaisen toimen vastaanottamista. HYVAEP on savuton työpaikka.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue